TVO:n projektipäällikkö Pasi Iivonen esitteli hyvin matala-aktiivisen jätteen loppusijoitusaikeita viime elokuussa, jolloin yva-prosessi lähti liikkeelle. Nyt siihen liittyvä selostus on valmis. KUVA: arkisto/Juha Sinisalo
Teollisuuden Voiman (TVO) suunnitelma maanpinnalle rakennettavasta "ydinjätekaatopaikasta" on edennyt uuteen vaiheeseen.
Virallisesti kyse on hyvin matala-aktiivisen jätteen maaperäloppusijoituksesta. Kyse on laatuaan ensimmäisestä hankeesta Suomessa, ja siksi sen luvitukselle tai esimerkiksi turvallisuusperusteluille ei ole vertailukohtaa.
Eri vaihtoehtoja vertaileva ympäristövaikutusten arviointiselostus on valmis, ja parhaillaan nähtävillä sekä työ- ja elinkeinoministeriön asettamalla lausuntokierroksella.
Tuore kategoria
Hyvin matala-aktiivista jätettä (HMAJ) syntyy esimerkiksi ydinvoimalan huolloissa käytetyistä haalareista, hanskoista ja muista suojavarusteista. Myös esimerkiksi puretut laitoskomponentit voivat kuulua aktiivisuudeltaan täthän kategoriaan.
Hyvin matala-aktiivisesta jätteestä on puhuttu erikseen vasta muutaman vuoden ajan. Aiemmin nämä jätteet sisällytettiin matala-aktiivisen jätteen luokkaan, ja Olkiluodossa ne on haudattu voimalaitosalueella sijaitsevaan voimalaitosjäteluolaan.
TVO:n nykynäkemyksen mukaan kallioluola on kuitenkin turhan järeä suoja HMAJ:lle. Näkemys sai tukea myös taannoiselta loppusijoituksen luvitusta käsitelleeltä ministeriön työryhmältä.
Jätettä muualtakin
Kyse on pitkälti rahasta, sillä kallioperän louhinta on huomattavasti kalliimpaa kuin jätteiden jättäminen maanpinnalle. Näin on siitä huolimatta, että Ruotsista mallia ottaneessa TVO:n konseptissa maaperäloppusijoitus edellyttää varsin raskaita pohja- ja pintarakenteita.
Voinmalaitosjäteluolaa odottaa 2070-luvulla joka tapauksessa mittava laajennustarve, sillä sinne on tarkoitus sijoittaa käytöstä poistuvien voimaloiden purkujäte. Ellei HMAJ:lle ole paikkaa maanpinnalla, on luolaa louhittava enemmän ja mahdollisesti paljon aiemmin.
Hankkeessa varaudutaan loppusijoittamaan 10 000 kuutiometriä jätettä. Paikalle hahmotellaan sijoitettavaksi Olkiluodossa syntyvän jätteen ohella myös muualta tuotavia teollisuuden ja terveydenhuollon radioaktiivisia jätteitä.
Kymmenmetrinen kumpu
Puristuva jäte pakattaisiin vesitiiviisiin jätepaaleihin ja romu kontteihin.
Syntyvä loppusijoituskumpare on laajuudeltaan reilut puoli hehtaaria ja lakikorkeudeltaan 10-12 metriä, josta varsinaista jätettä on seitsemisen metriä ja loppu pohja- sekä peittorakenteita. Niiden tarkoituksena on kontrolloida sekä veden että säteilyn pääsyä jätteen joukkoon tai sieltä ulos.
Käytännössä peittorakenteet muistuttavat monelta osin esimerkiksi Raumalla suljetun niin sanotun Kinnon kaatopaikan rakenteita.
Sekä rakenteiden kuntoa että tilasta suotautuvien vesien laatua seurataan koko käyttöjakson ajan.
Kolme vaihtoehtoa
Maaperäloppusijoitukselle esitetään yva-selostuksessa kolmea vaihtoehtoista paikkaa. Kaikki sijaitsevat Olkiluodon voimaloiden lähistöllä.
Vaihtoehtoja ovat laitosalueen länspuolinen kallio Ulkopään tienoilla, vanhan kaatopaikan ympäristö pohjoisen puolella sekä entisen majoituskylän alue, josta rakennukset on purettu.
Vaikka maaperäloppusjoitukseen ajaa halu säästää tilaa luolassa, esitetään TVO:n laadituttamassa yva-selostuksessa ratkaisun ympäristövaikutuksiakin monelta osin pienemmiksi kuin voimalaitosjäteluolan lisälouhinnassa.
Vaihtoehtojen suurimmat erot näyttävät liittyvän siihen, miten paljon ja millaista luontoa loppusijoitusalueen tieltä raivataan.
Pohjoinen vaihtoehto sijoittuisi lähimmäs merenrantaa ja -pintaa. Lisäksi sen välittömässä läheisyydessä olisi muun muassa tervaleppälehtoja ja merenrantaniittyjä.
Ulkopään vaihtoehto puolestaan edellyttäisi luonnontilaisen ja laajempaan huomionarvoiseen kalliometsäalueeseen sisältyvän kallion louhimista. Tämä on myös ainoa paikka, josta jätekumpare voisi yva-selostuksen mukaan näkyä meren puolelta.
Selvästi vähäisimmät luontovaikutukset aiheutuisivat rakentamalla loppusijoitusalue entisen majoituskylän paikalle.
Satojen vuosien hanke
Maaperäloppusijoituslaitoksessa ei ole kyse ydinlaitoksesta, eikä sille siksi tarvita esimerkiksi eduskunnan periaatepäätöstä, mutta Säteilyturvakeskuksen myöntämä toimintalupa on sen sijaan välttämätön.
Jos luvitus sujuu muitta mutkitta, voisi maaperäloppusijoitus alkaa jo parin vuoden kuluttua.
Jätettä vietäisiin välivarastosta loppusijoituspaikkaan pariviikkoisena projektina 5-10 vuoden välein ja uuden jätteen päälle rakennettaisiin aina peittokerros.
Pysyvä sulkeminen olisi TVO:n mukaan edessä aikaisintaan 2090-luvulla, mutta yhtiön vastuu ei lopu siihen.
– Käytännössä rakenteet pidättävät radioaktiivisia aineita tilan sisällä vähintään sen ajan, että säteilytaso on radioaktiivisen puoliintumisen johdosta vähentynyt merkityksettömälle tasolle, yva-selostuksessa todetaan.
Tähän kuluu alueen sulkemisen jälkeen 200-300 vuotta. Sen aikaa paikan aktiivinen seuranta olisi yhtiön velvoite, minkä jälkeen vastuu siirtyy valtiolle.
Arviointiselostus on luettavissa työ- ja elinkeinoministeriön sivuilla. Aiheesta järjestetään yleisötilaisus verkossa torstaina 17.6. kello 18 tässä osoitteessa.
Tällaista on hyvin matala-aktiivinen jäte
Hyvin matala-aktiiviseksi jätteeksi luokitellaan materiaali, jonka aktiivisuus on alle sata kilobequerelia (kBq) kuutiometrissä.
Kuinka vaarallisesta tai vaarattomasta tavarasta on kyse – sen valottaminen ei ole aivan yksinkertaista, sillä oleellista on säteilyannos.
Radon on kiloa pahempi
Suomalainen saa esimerkiksi luonnon radonkaasusta keskimäärin neljän millisievertin (mSv) säteilyannoksen vuodessa.
Yksi kilo hyvin matala-aktiivista jätettä jätettä aiheuttaisi kehon sisäänkin saatuna selvästi tätä pienemmän annoksen.
Sen suuruus riippuu siitä, mistä nuklideista jätteen aktiivisuus johtuu. Koboltti-60:lla annos olisi 0,3 mSv ja cesium-137:lla 1,3 mSv.
Eurajoella luonnonsäteilystä kertyy toisaalta vain 1,4 mSv säteilyannos vuodessa. Kilo hyvin matala-aktiivista jätettä voisi ylittää tämän annoksen, jos sen aktiivisuus johtuisi kokonaan strontium-90:stä ja jos jäte joutuisi kehon sisään esimerkiksi nieltynä tai hengitettynä.
Tällöinkin annos jäisi pienemmäksi kuin suomalaisten keskimääräinen radonista saama vuoden säteilyannos.
Peittokerrokset suojaavat
Jätteen riskeistä kertoo myös se, että sitä voidaan pääsääntöisesti käsitellä ilman säteilysuojia.
Toisaalta riskit kasvavat, kun jätettä on samassa paikassa paljon. Tästäkin syystä TVO:n suunnitelmana on peittää jätteet heti jokaisen täyttökerran jälkeen eli 5-10 vuoden välein.
Kun koko loppusijoitusalue on suljettu, ulkoisen säteilyn annosnopeudeksi arvioidaan alueella noin 0,00001 mSv vuodessa.
Lähde: Säteilyturvakeskuksen asiantuntijat
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.