Tyhjillään ammottava Kalatori puhuttaa: tapahtumia, pysäköintiä, viihtyisyyttä vai pop up -kalaravintola?

"Niin kauan kuin minä muistan, niin tässä ei ole ollut mitään. Parkkipaikkana tämä oli aiemmin. Se on harmi, sillä tämä on kuitenkin vanhimman Rauman ydinkeskus"

Rauman Yrittäjien hallintokoordinaattori Nita Vallimäki kertoo, että Kalatoria ei ole tänä kesänä kyselty kokoontumisten tai tapahtumien pitopaikaksi. Kuva: Juha Sinisalo

Kun Helsingissä asuva raumalaislähtöinen Jussi Isotalo kulki Pitsiviikolla Vanhassa Raumassa, nappasi hän sosiaaliseen mediaan yhden kuvan.

Hän ikuisti kuvan Kalatorista, ja hämmästeli julkaisun yhteydessä alueen autiutta ja käyttämättömyyttä.

– Niin kauan kuin minä muistan, niin tässä ei ole ollut mitään. Parkkipaikkana tämä oli aiemmin. Se on harmi, sillä tämä on kuitenkin vanhimman Rauman ydinkeskus, Isotalo harmittelee.

Facebookissa aloitettu keskustelu poiki lukuisia kommentteja eri näkökulmista. Oikeastaan jokaisen viestin sanoma oli, että jotain muuta pitäisi saada.

Kalatori voisi olla nimensä mukainen

Työurallaan Veikkauksen pääjohtajana ja kokoomuksen puoluesihteerinä toiminut Isotalo innostui etenkin ammattikalastaja Jarno Aaltosen ajatuksesta, joka nostaisi esiin Rauman menneisyyttä.

Se oli ajatus pop up -ravintolasta, jossa myytäisiin tuoreesta kalasta tehtyjä annoksia. Isotalo muistuttaa, että Raumalta löytyy tuoretta kalaa ja osaajia, jotka kalaa pystyvät jalostamaan.

– Rauma on meren kaupunki, mutta sitä on keskustassa vaikea huomata. Kyllä siellä kahviloita ja pizzerioita on, mutta tuoreen hyvän kalan löytäminen voi olla vaikeampaa.

Ravintola Kalatorin yrittäjä Jari Salli näkee, että aukiolle pystytettävä väliaikainen ravintola olisi toimiva idea, jos joku sellaisen haluaisi perustaa.

– Turisteja on liikkunut siinä niin paljon, että niitä riittää jokaiseen paikkaan. Rauma on sen verran vetovoimainen.

Hän näkisi myös, että Kalatorilla voisi myydä myös tuoretta kalaa.

– Näkisin, että Kalatori olisi jo mielikuvallisesti parhaimmillaan nimensä veroinen, mutta valitettavasti torimyynti taitaa olla hiipuva luonnonvara, Salli jatkaa.

Painopiste toisella puolella keskustaa

Kalatorin laidalla toimivan hotellin ja ravintolan yrittäjänä Salli on monesti törmännyt keskusteluun aukion käytöstä. Hän muistuttaa, että mielikuvissa tori sijaitsee väärässä päässä Vanhaa Raumaa.

– Kymmenen vuotta tuossa olemme olleet, niin olemme huomanneet sen, että olemme lähellä keskustaa, mutta silti kaukana. Se oli aluksi meille haaste, mutta ei ole enää.

– Kalatori kaipaisi muutaman kivijalkaputiikin lisää, että siitä saisi vetovoimaisen paikan. Mutta ei siinä montaa liiketilaa ole, Salli sanoo.

Kuninkaankadun ja Kauppakadun alkupäähän keskittyvän painopisteen on huomannut myös Rauman Yrittäjien hallintokoordinaattori Nita Vallimäki. Hän katselee Kalatori 1:ssä sijaitsevasta toimistosta tyhjää aukiota päivittäin.

– Nortamonkadun vanhalla toimistolla kävi jopa ohikulkijoita, mutta tähän ei oikein kukaan vahingossa eksy. Olisi oikein kiva saada tännekin päähän Vanhaa Raumaa aktiivista toimintaa.

Rauman Seudun Mobilistit käyttävät Kalatoria kokoontumisissaan, mutta muuten aukiolla on hiljaista. Vallimäen mukaan Kalatoria ei ole kukaan tänä kesänä edes kysellyt, vaan tapahtumaa tai kokoontumista suunnittelevat valitsevat aina kauppatorin.

– Kalatori sopisi mielestäni monenlaiseen tapahtumaan. Sen etuna on muun muassa hiljainen liikenne. Siitä tulee aika pieni haitta, jos tuosta ei läpiajoa olisi.

Rauman Seudun Mobilistit ovat hyödyntäneet Kalatoria kokoontumisissaan, mutta periaatteessa muun ajan aukio ammottaa tyhjyyttään.

Pysäköinti ei sovi Museovirastolle

Entinen Rauma-isäntä ja Kalatorin laidalla asuva Tunnu Pärssinen pitää äärimmäisen hyvänä asiana, että Kalatorin tilanne aiheuttaa keskustelua.

Hän näkee, että Pitsiviikon aikaan Kalatorille olisi erittäin tärkeää saada mahdollisuus väliaikaiseen pysäköintiin.

– Jos se ei onnistu, niin tulisi vaikka kukkalaatikoita tai muita viihdyttäviä elementtejä. Turhan iso tila keskellä kaupunkia kolkon näköisenä, Pärssinen sanoo.

Myös ravintola Kalatorin yrittäjä Jari Salli toteaa, että hän kuulee pysäköintipaikkakeskustelua tasaisin väliajoin. Tällä hetkellä aukio on asemakaavassa kaavoitettu toriksi, jolla ei ole pysäköintiä. Sellaisessa tilassa Museovirasto suosittelee historiallista aluetta jatkossakin pidettävän (LS 23.7.2020).

– Ei se tuollaisenaan kyllä hyvä ole. Ymmärrän sen, että maailmanperintökohteessa pyritään säilyttämään vanhaa. Mutta ei sen sitä tarvitse tarkoittaa, että tuollaisen aukion pitäisi olla tismalleen samanlainen, mitä se on muinoin ollut, Pärssinen pohtii.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut