Työntekijät lakkoon Oraksen hanatehtaalla - "Tunteet pinnassa Puolaan siirron takia"

Meidän tulee uudistua, mutta tämä nyt suunnitteilla oleva tapa ei ole oikea. Se voi pitkällä aikavälillä koitua koko Rauman tehtaan ja Oras Groupin kohtaloksi, pääluottamusmies sanoo.

| Päivitetty

Rauman Isometsän Metallityöväenliiton ammattiosasto 299 julisti lakon Oraksen hanatehtaalle Raumalle. Lakko alkaa ensi viikon torstai-iltana ja päättyy vuorokautta myöhemmin. Lakko koskee kaikkia tuotannon töitä.

Oras Group kertoi tiistaina aikovansa siirtää messinkituotantoa Raumalta Olesnoon Puolaan vuosina 2022–2023. Raumalta vähenisi useita kymmeniä työpaikkoja.

Pääluottamusmies Marko Iltanen ei voi hyväksyä suunnitelmaa.

– Oras-brändin tuotteista yli puolet on pintakromattuja messinkituotteita, ja messinkituotantoa yleensäkin voidaan pitää yhtenä yhtiön tärkeimmistä ydinosaamisalueista. Tämän siirron myötä Suomesta poistuisi tärkeää ja ainutlaatuista asiantuntijaosaamista ja tuotantokapasiteettia, eikä Oraksen tuotteita enää voitaisi pitää suomalaisina. Ainoastaan komposiittikuoristen hanojen tuotanto jäisi näillä näkymin Suomeen, sanoo Iltanen.

Iltasen mukaan henkilöstö on uutisesta tyrmistynyt ja tunteet ovat pinnassa.

– Ihmettelemme yhtiön johdon tavoitteita siirtää juuri erityisosaamista vaativien hanojen tuotantoa pois Suomesta. Työnantajan sitoutuminen henkilöstöönsä ja osaamisen arvostaminen ovat olleet heikolla tolalla jo pitkään. Pikavoitot, johtajien bonukset ja johdon aiempien epäonnistuneiden päätösten realisointi suomalaisen henkilöstön selkänahasta eivät mielestämme kuulu Oras Groupin arvoihin tai visioon, arvostelee Iltanen.

Iltanen kertoo tuotantohenkilöstön olevan huolissaan koko konsernin tulevaisuudesta.

– On riskialtista laskea tuotteiden laatutasoa ja lähteä mukaan hintakilpailuun laadun kustannuksella. Johdon on kyettävä tätä parempiin ratkaisuihin. Meidän tulee uudistua, mutta tämä nyt suunnitteilla oleva tapa ei ole oikea. Se voi pitkällä aikavälillä koitua koko Rauman tehtaan ja Oras Groupin kohtaloksi, Iltanen sanoo.

    Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

    Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

    Osion uusimmat

    Mainos

    Tuoreimmat tähtijutut