Työryhmä esittää porttikieltomahdollisuutta urheilutapahtumiin

Suomeen tulisi perustaa urheilutilaisuuden porttikieltojärjestelmä, toteaa työryhmä, joka tänään luovutti yksimielisen esityksensä sisäministeri Päivi Räsäselle.

Asiakkaita tulisi selkeästi informoida, että yhteisten pelisääntöjen rikkomisesta voi seurata jopa porttikieltoa.

Henkilölle voitaisiin antaa pääsykielto urheilutapahtumaan, jos on olemassa perusteltu riski, että hän syyllistyy tapahtuman aikana rikokseen tai häiritsee tapahtuman turvallisuutta.

Järjestelmä voitaisiin perustaa jonkin urheilun kattojärjestön alaisuuteen ja siihen voisivat liittyä kaikki lajijärjestöt, jotka katsovat tarpeelliseksi ottaa järjestelmän käyttöönsä.

Työryhmä esittää, että käynnistettäisiin lainsäädäntöhanke, jolla tietyt teot urheilutapahtumissa säädettäisiin rangaistaviksi.

Raportin laatineessa työryhmässä on ollut edustaja sisäministeriön lisäksi opetus- ja kulttuuriministeriöstä, Poliisihallituksesta, Suomen palloliitosta ja jääkiekon SM-liigasta.

Toimijat eli lähinnä jääkiekko- ja jalkapalloväki käynnistävät oman selvitystyönsä, miten lähtevät viemään asiaa eteenpäin.