Työtapaturmien määrä lähes puolittui sairaanhoitopiirissä

Satakunnan sairaanhoitopiiri on puolittanut työtapaturmat. Myös työntekijöiden poissaolot ovat vähentyneet. Aiheesta kertoi ensimmäisenä Mediuutiset.

Kehittämispäällikkö Katri Mannermaa kertoo, että suurin ongelma työhyvinvoinnin kehittämisessä on se, että ryhdytään kehittämään suoraan työhyvinvointia.

– Me olemme kääntäneet asian niin päin, että kehitämme hyvän ja palvelevan hoidon mukaisia prosesseja ja keskitymme siihen, että ne sujuvat hyvin. Työhyvinvointi on seurausta siitä, että työt sujuvat, Mannermaa sanoo.

Työhyvinvoinnin systemaattinen kehittäminen sairaanhoitopiirissä alkoi vuonna 2007. Vuonna 2009 yli päivän poissaoloon johtaneita työtapaturmia oli 13,8 jokaista miljoonaa työtuntia kohti. Viime vuonna taajuus oli enää 7,5, kun kunta-alan keskiarvo on 10.

Alkupäräinen uutinen on luettavissa täältä.