Työterveyshuollon kilpailutus liikkeelle Raumalla – siirto ensi vuoden alusta lähtien

Liikkeenluovutuksella työterveyshuolto henkilökuntineen siirtyy pois kaupungilta.

Rauma käynnistelee työterveyshuoltonsa kilpailuttamista hankkiakseen jatkossa työterveyshuollon palvelut ulkopuoliselta palveluntuottajalta. Kilpailutuksen myötä kaupungin oma työterveyshuolto henkilökuntineen siirtyy liikkeenluovutuksella yksityiselle yritykselle. Toiminta alkaisi 1.1.2021.

Järjestely koskee kaupungin vajaata 3 000 työntekijää sekä niitä työterveyshuollon palveluita, joita kaupunki tuottaa yrityksille ja yrittäjille. Työterveyspalveluita tuotetaan tällä hetkellä yhteensä lähes 4 500 henkilölle. Yritysten ja yrittäjien työterveyshuollon sopimuksia on noin 550.

Rauman kaupungin työterveyshuollossa työskentelee tällä hetkellä työterveyshuoltoon erikoistuneen ylilääkärin lisäksi 1 lääkäri, osastonhoitaja, 7 työterveyshoitajaa, työfysioterapeutti, psykologi, terveyskeskusavustaja ja osastosihteeri. Osa henkilöstöstä on määräaikaisia.

Rauman kaupunginhallitus käsittelee liikkeenluovutuksen ehtoja ensi viikolla. Heti perään hankintailmoitus ja osallistumispyyntö on tarkoitus julkaista hankintakanava Hilmassa.

Tavoitteena on, että kaupunginhallitus päättää hankinnasta ja liikkeenluovutuksesta marraskuussa 2020.

Työterveyshuollon ulkoistamista koskeva sopimus tehdään näillä näkymin neljäksi vuodeksi, jonka jälkeen kaupunki voi jatkaa sopimuskautta kaksi vuotta. Järjestelyn kokonaisarvon arvioidaan olevan kuuden vuoden sopimuskautena noin 6 miljoonaa euroa.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut