Laitilassa ja Pyhärannassa työttymyys aleni hieman

Laitilan ja Pyhärannan työttömyysluvut kaunistuivat hieman lokakuussa syyskuun lukuihin verrattuna.
Laitilassa työttömyysprosentti oli lokakuussa 6,4 prosenttia, kun se kuukautta aikaisemmin oli 6,6 prosenttia.

Pyhärannassa lokakuussa työttömiä oli 8,2 prosenttia ja syyskuussa 8,6 prosenttia. Uudessakaupungissa työttömyys kasvoi 8,9 prosentista 9,0 prosenttiin.

Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistossa oli lokakuun lopussa 28 500 työtöntä työnhakijaa. Lokakuun aikana työttömien määrä väheni 300 henkilöllä.

Viime vuoden lokakuusta määrä kasvoi 500 henkilöllä eli 1,6 prosentilla, kun koko maassa työttömien määrä kasvoi 5,6 prosentilla.

Lokakuun lopussa työttömien osuus työvoimasta oli Varsinais-Suomessa 12,6 prosenttia eli 0,2 prosenttiyksikköä suurempi kuin vuotta aiemmin.

Varsinais-Suomessa työttömyysaste on pienempi kuin koko maassa ja samalla osuus on maan ELY-keskusalueista neljänneksi pienin.