Työttömyyskassojen jäsenmaksut laskevat jälleen ensi vuonna

Noin puolet työttömyyskassoista laskee ensi vuodelle jäsenmaksujaan. Taustalla on parantunut työllisyystilanne. Jäsenmaksut laskevat keskimäärin 9 prosenttia.

3000 euroa kuukaudessa ansaitsevan työntekijän työttömyyskassan keskimääräinen jäsenmaksu laskee ensi vuonna 114 eurosta 105 euroon vuodessa.

Jäsenmaksu on laskenut jo kolmen vuoden ajan. Vuonna 2017 keskimääräinen jäsenmaksu 3000 euron palkalla oli 144 euroa.

Suurin jäsenmaksun pudotus on työttömyyskassa Statiassa, jossa jäsenmaksu laskee 88 prosenttia. Statian kohdalla muutos johtuu pääasiassa jäsenistön siirtymisestä toiseen kassaan. Jäsenistön muutos vaikuttaa merkittävästi kassan etuuskuluihin.

Myös opettajien työttömyyskassan, teollisuuden työttömyyskassan ja työttömyyskassa Pron jäsenmaksu laskee ensi vuonna noin viidenneksen. Kaikkiaan 14 työttömyyskassaa 25:stä laskee jäsenmaksujaan.

Muutos vaikuttaa suureen osaan suomalaisia, sillä työttömyyskassoihin kuuluu noin kaksi miljoonaa palkansaajaa ja yrittäjää.

Työttömyyskassan jäsenmaksu on euromääräinen vuosi- tai kuukausimaksu tai ansioon sidottu prosenttiperusteinen maksu. Jäsenmaksulla rahoitetaan kassan etuus- ja hallintomenoja.

Yrittäjien työttömyyskassojen jäsenmaksu on suurempi kuin palkansaajakassojen. Tämä johtuu siitä, että suurempi osuus yrittäjien ansiopäivärahamenoista katetaan jäsenmaksuilla.

Työttömyyskassan jäsenmaksun vahvistaa Finanssivalvonta.