Viktoria (vasemmalla), Nadia ja Olga pakenivat sotaa Ukrainasta Suomeen ja päätyivät Raumalle. Ruokakassijono Toivontalolla on tullut tutuksi. Naiset haluaisivat kuitenkin tulla toimeen itse niin pian kuin mahdollista, minkä vuoksi he etsivätkin aktiivisesti töitä.
Toivontalon edustalla Rauman seudun katulähetyksen ruokakassijonossa vuoroaan odottavat Viktoria, Nadia ja Olga. Naiset ovat kotoisin eri kaupungeista, mutta heitä yhdistää yksi asia: he pakenivat Ukrainasta Suomeen maaliskuussa, muutama viikko Venäjän aloittaman hyökkäyksen jälkeen.
– Olemme tutustuneet täällä Raumalla. Kaikki tänne tulleet ukrainalaiset ovat ystäviä keskenään, kertoo Viktoria.
Näistä ukrainalaisista moni on tuttu näky myös ruokakassijonossa. Rauman seudun katulähetyksen toiminnanjohtaja Janne Rantala kertoo, että katulähetyksen ruoka-apua Raumalla, Eurajoella ja Eurassa saa yhteensä yli 50 ukrainalaista.
– Jaamme noin 250 eri ihmiselle ruoka-apua joka viikko. Näistä ihmisistä noin puolet on ulkomaalaisia, ja heistä noin puolet on ukrainalaisia, Rantala sanoo.
Ongelmat moninaisia
Ukrainalaisten kasvanut määrä näkyy myös Rauman seudun työnhakijoiden (RST) arjessa, kertoo puheenjohtaja Ilse Vauhkonen.
– Olemme aika hyvin pystyneet poimimaan avunhakijoiden joukosta sotapakolaiset, ja pystymme auttamaan heitä suoraan monilla tavoilla. Olemme antaneet niin vaate- kuin ruoka-apuakin, ja lisäksi he ovat päässeet osallistumaan toimintaamme, Vauhkonen valottaa.
Tarkkoja lukumääriä Vauhkonen ei osaa arvioida, mutta ukrainalaisten määrä tuntuu kasvaneen päivä päivältä. Joukko on kirjava.
– Heidän ongelmansa ovat hyvin moninaisia. Osalla perheistä on rahaa, ja he tulevat toimeen vielä jonkin aikaa. Vastaavasti on perheitä, joilla ei ole yhtään mitään, ei edes omia vaatteita, kun lähtö on tapahtunut niin hätäisesti.
Järjestötieto käyttöön
Molemmista järjestöistä painotetaan yhteistyön ja keskinäisen auttamisen merkitystä. Viranomaiset ja kaupunki voivat hyötyä järjestöjen tietotaidosta.
– Järjestötoimijoilla on usein tietoa asioista aiemmin kuin virallisilla koneistoilla. Leipäjono kertoo aika nopeasti, kuka liikkuu ja missä. Tätä järjestötietoa kannattaa hyödyntää, sanoo katulähetyksen Janne Rantala.
Ilse Vauhkonen kertoo RST:n olleen tiiviisti yhteydessä kaupunkiin ja kertoneen, millaista apua he voivat tarjota.
– Siinä järjestöt ovat hyviä: löytämään oikeat ihmiset ja toimijat apua tarvitsevien ympärille.
Kaupunki neuvoo ja asuttaa
Rauman kaupungin ma. maahanmuuttokoordinaattori Mia-Maria Mattila kertoo, että viimeisin tieto Raumalla olevien ukrainalaispakolaisten lukumäärästä on 150:n luokkaa.
He ovat löytäneet kaupungin tarjoamat palvelut hyvin Pyyrmanin yhteyteen avatun palvelupisteen kautta.
– Annamme yleistä ohjausta ja neuvontaa esimerkiksi koulu- ja päiväkotiasioissa. Tavallaan toimimme myös Porin vastaanottokeskuksen ”etäneuvontapisteenä” ja annamme heille tietoa alueen palveluista, Mattila sanoo.
Lisäksi kaupunki auttaa tulijoita asumisessa.
– Vuokraamme heille kaupungin asuntoja yhteistyössä vastaanottokeskuksen kanssa.
Suomen kielen oppiminen on pakolaisille tärkeää.
– Kansalaisopistossa on käynnistynyt ensimmäinen kielikurssi, ja tiedän että myös Eurajoen kristillisellä opistolla on pohdinnat käynnissä.
Iso haaste on myös ukrainalaisten työllistyminen.
– Heillä on kova motivaatio päästä töihin. Pohdimme jatkuvasti, miten saisimme työnantajat ja työntekijät kohtaamaan.
Työnhakua haittaa kielitaidon puute
Ukrainalaiset Viktoria ja Olga kertovat pärjänneensä taloudellisesti toistaiseksi ihan hyvin.
– Ruokaa haemme täältä, ja vastaanottokeskuksesta Porissa saamme hieman rahaa, Viktoria kertoo viitaten vastaanottorahaan. Sen perusosa on kolmisensataa euroa kuukaudessa.
Samalla he kertovat hakevansa aktiivisesti töitä Raumalta.
– Ongelma on kielitaidon puute. Siksi opettelemme suomea koko ajan, kertoo Viktoria englanniksi.
Viktoria on ammatiltaan kuvataiteen opettaja, Olga taas kirjanpitäjä.
Moni ukrainalainen työskentelee Suomessa esimerkiksi vihannestarhoilla, Viktoria mainitsee.
– Sekin on ihan ok, jos sellaista työtä löytyy. Mutta meille sopisi kyllä jokin ”valkokauluksisempikin” työ, Viktoria nauraa.
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.