Ulkomaalaisvalvontaa tehdään myös Rauman yrityksissä, mutta räikeimmät ongelmat voivat jäädä piiloon – "Eivät välttämättä tule perusvalvonnassa näkyviin"

Viime vuoden aikana avin ulkomaalaisvalvonnan yksikkö tarkasti noin tusinan verran Raumalla toimivia yrityksiä.

Lounais-Suomen aluehallintoviraston (avi) työsuojelun vastuualue tekee ulkomaalaisvalvontaa myös Rauman seudun yrityksissä. Viime vuoden aikana ulkomaalaisvalvonnan yksikkö teki Raumalla kymmenisen tarkastusta ulkomaalaisomisteisissa ravintoloissa ja pari tarkastusta autopesua ja renkaanvaihtoa tarjoavissa yrityksissä, kertoo yksikössä tarkastajana työskentelevä Jeanette Blom Länsi-Suomelle.

– Nämä autopesulat ovat uusi ilmiö. Kohteita tuntuu tulevan aika paljon uusia, Blom sanoo.

Ulkomaalaisten työolot Suomessa nousivat viimeksi julkisuuteen viikonloppuna, kun Yle julkaisi laajan jutun erityisesti siivousalan firmoissa tapahtuvasta ulkomaalaisten työntekijöiden hyväksikäytöstä.

Puutteita palkoissa ja työterveydenhuollossa

Raumalla tehdyissä tarkastuksissa ei Blomin mukaan ole havaittu erityisen vakavia puutteita.

– Ei mitään sellaista, mitä ei voisi tulla esiin missä tahansa ravintolassa.

Puutteita on ollut esimerkiksi lakisääteisen työterveydenhuollon järjestämisessä. Lisäksi palkka-asiat eivät aina ole olleet kunnossa.

– Jokunen alipalkkaus on ollut, mutta työnantajat ovat korjanneet tilanteen sen jälkeen, kun heidän tietoonsa on tullut, että he eivät noudata työehtosopimuksen minimipalkkaa.

Blomin mukaan ongelma on monessa ulkomaalaisten pyörittämässä yrityksessä se, että työnantajat eivät osaa soveltaa työehtosopimuksia.

– Mutta eivät osaa aina suomalaisetkaan, hän lisää.

Perusvalvonta ei paljasta räikeimpiä ongelmia

Räikeää hyväksikäyttöä, palkkojen poljentaa tai ihmiskaupan tyyppistä toimintaa ei siis ainakaan avin tarkastuskäynneillä ole Rauman ulkomaalaisravintoloissa näkynyt.

Siitä ei kuitenkaan voi suoraan päätellä, etteikö tällaisia ongelmia olisi lainkaan.

– Mahdolliset vakavammat väärinkäytökset eivät välttämättä meille siinä perusvalvonnassa tule näkyviin, Blom myöntää.

Raadollisemmat ongelmat saattavat jäädä piiloon, koska työnantaja itse ei siitä kerro tai koska työntekijä ei uskalla tuoda kokemuksiaan ilmi.

– Tällaisissa tapauksissa saamme tiedon usein muuta kautta. Se voi tulla vinkkitietona esimerkiksi huolestuneelta kansalaiselta, joka ottaa yhteyttä työsuojeluun tai ehkä poliisiin. Lisäksi ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmällä on omat kanavansa, joihin voi ottaa yhteyttä.

Vakavat tapaukset tulevatkin usein esiin nimenomaan viranomaisyhteistyön kautta.

– Jos on kyse esimerkiksi pahoinpitelystä, nehän ovat jo selkeästi poliisiasioita. Aika pitkälti teemme sitten yhteistyötä poliisin kanssa, jos on aihetta epäillä jotain vakavampaa, Blom sanoo.

Paperittomat haavoittuvaisia

Tämänkaltaisia epäilyjä tai yhteydenottoja tulee koko Lounais-Suomen avin työnsuojeluyksikölle Blomin arvion mukaan muutamia kuukaudessa. Vakavammat todeksi näytettävät rikkeet ovat harvinaisempia.

– Selvästi eniten näitä tapauksia Suomessa on pääkaupunkiseudulla. Täällä päin ne eivät ainakaan vielä ole mikään huomattava ongelma.

Blom mainitsee kuitenkin yhden mahdollisen ilmiön, joka saattaa nyt olla nostamassa päätään: kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet turvapaikanhakijat, jotka jäävät maahan eli niin sanotut paperittomat ihmiset.

– Aika moni on jo kulkenut valitusreitinkin läpi. Nämä henkilöt ovat aika haavoittuvaisessa asemassa, ja heitä saattaa joku työnantaja käyttää hyväkseen.

Blom korostaa kuitenkin tämän olevan hänen oma tuntumansa tai ennusteensa. Faktoja tai tilastoja tämän arvion tueksi ei toistaiseksi ainakaan Lounais-Suomen alueelta ole.

Valtaosa hoitaa asiansa kunnolla

Jeanette Blom painottaa, että niin ongelmia havainneen ulkopuolisen kuin niitä kokeneen työntekijänkin kannattaa ilmoittaa, jos epäilyksiä väärinkäytöstä on.

– Nämä ilmoitukset tehdään aina luottamuksellisesti. Ilmoittajan henkilöllisyys ei tule siinä esille.

Vaikka ulkomaalaisvalvontaa tehdään erikseen ja ongelmiakin välillä ilmenee, leimaamista ja yleistämistä tulisi kuitenkin välttää.

– Valtaosa hoitaa asiansa ihan asiallisesti. Nämä ihmiset ovat yrittäjiä, jotka yrittävät selvitä arjesta ja tienata oman elantonsa.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut