Eurajokelaisperheen autotalli on viime aikoina saanut olla ateljeena. Siellä on syntynyt tukku värikkäitä maalauksia, joita Saana Hakala pienen empimisen jälkeen päätti tuoda kaiken kansan nähtäväksi kotikuntansa Eurajoen kirjastoon.
– Mietin pitkään, että teenkö itseni ihan naurunalaiseksi ja ajatteleeko joku, että yritän esittää ammattitaiteilijaa. Olen ihan amatööri ja itseoppinut.
Toisaalta, vaikka Hakalaa jännitti, hän mietti, mitä hävittävää hänellä voisi olla. Hän päätti rohkaistua ja kysäisi kirjastolta, saisiko tuoda akryylimaalauksiaan esille. Vastaus oli myöntävä.
Taide kantaa
Maalaamisella on ollut iso merkitys Hakalan elämässä erityisesti tänä syksynä.
– Käsillä tekeminen on ollut lääke, kun päällä on ollut kriisi ja tunne, että on jäänyt tyhjän päälle.
Hän on nimennyt ensimmäisen näyttelynsä Rakkauden voimaksi, vaikka sanoo sen kuulostavan kliseiseltä.
– Nimeen kiteytyy kuitenkin ne kaikki asiat, joiden kanssa olen tuskaillut.Isossa koulussa luokanopettajana työskentelevälle Hakalalle vimmainen, ”ihan hullun lailla”, maalaaminen, on ollut taideterapiaa, sillä hän jäi tänä syksynä sairauslomalle työuupumuksen ja masennuksen takia.
Käsillä tekeminen on auttanut tuomaan surua ja tuskaa ulos.
– Olisiko maalauksia edes syntynyt näin paljon, jos asiat olisivat hyvin?
Äkkipysähdys
Viimeinen niitti oli se, kun luokassa oppilas puri häntä.
– Se oli se kirsikka kakun päällä. Hirveä kokemus, jonka jälkeen koin, ettei opettajan työ enää anna minulle sitä mitä joskus ennen. Koin jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta ja minulla oli koko ajan sellainen ole, että minulta vaaditaan liikaa enkä saa työstäni positiivista palautetta.
Hakala on pohtinut paljon sitä, miksi tuntee näin. Hakala myöntää olevansa erityisherkkä ja kärsivänsä meluisasta ympäristöstä.
– Nykyistä työpaikkaani ennen olin pienessä kyläkoulussa, ja se ehkä sopi minulle paremmin.
Hän haluaa työuupumuksestaan kertomisella herättää keskustelua opettajan työstä.
– Mietin tosin kyllä pitkään, tullako ulos julkisesti, mutta asiat eivät koskaan muutu, ellei niitä tee näkyväksi. Itsellä on juuri tarve saada asioita näkyväksi ja tulla kuulluksi. Jos joku kysyy minulta, miten sulla menee, niin vastaan hänelle aidosti miten asiat ovat.
Oma minä katosi
Työuupumustaan Hakala ei itse huomannut ennen kuin puoliso otti asian puheeksi. Työpäivän jälkeen puhti oli kuitenkin poissa.
– Tajusin painaneeni kuin höyryjuna. Olin kotiin tullessani niin koomassa, etten jaksanut enää leikkiä lasteni kanssa. Olin katki, mutta en saanut nukuttua. Olen aina ollut kova tekemään hommia ja antanut itsestäni 110 prosenttia.
Työpaikalla hän toimi myös työhyvinvointitiimin johtajana. Toinen herätys tulikin juuri työpaikalla.
– Läheinen työkaveri sanoi, etten enää ole oma naurava itseni. Tajusin, että en mä muuten olekaan. Olen aina ollut herkkä, nauru ja itku tulevat helposti. Kun aloin puhumaan asiasta, tunteet vyöryivät päälle.
Vaikea koulumaailma
Erityisherkkyys on vain osa totuutta. Koulumaailma on Hakalan mukaan muuttunut suuresti viimeisten vuosien aikana.
– Lasten ongelmat ovat lisääntyneet ja erityislasten integroituminen tavalliseen opetukseen on lisännyt rauhattomuutta. Ylivilkkaat oppilaat ovat vielä niitä helppoja oppilaita.
Kun luokassa on erityislapsia, se tarkoittaa usein sitä, että opetus on sidottu sidottu neljän seinän sisään. Hakala itse haluaisi mieluummin pois liitutaulun äärestä.
– Joidenkin oppilaiden kanssa ei vain voi esimerkiksi mennä metsään.
Kehnoa kasvatusta
Monilla oppilailla on hänen mukaansa myös liiasta pelaamisesta johtuvia vaikeuksia. Moneen asiaan auttaisi varhaisempi puuttuminen, mutta aina lasten ongelmia ei nähdä ajoissa.
Viime kevään koronajakso pahensi tilannetta.
– Etäopetusjakso vain lisäsi pahoinvointia siellä, missä voidaan jo muutenkin huonosti.
Hän sanoo suoraan myös sen, että osa vanhemmista kasvattaa lapsiaan kehnosti ja siirtää kasvatusvastuuta koululle.
– Vanhemmat laittavat opettajalle viestiä ihan perusjutuista, kuten kengännauhojen sitomisen opettelusta.
Mikään ei riitä
Pahinta opettajan työssä on hänen mukaansa tunne siitä, ettei tee tarpeeksi. Sitä hän sanoo monena iltana itkeneensä.
– Usein ne kaikkein kilteimmät oppilaat jäävät jalkoihin, kun aika menee erityisoppilaiden kanssa. Tuntuu, ettei opettamiselle jää aikaa, kun kaikki muu koulussa on niin hektistä.
Peruskoulun muotisana, itseohjautuvuus, toimii vain osittain.
– Hyvin koulussa pärjääville oppilaille se on superhyvä juttu. Hitaammille oppilaille asia ei hahmotu ollenkaan, heidätkin on silti pidettävä mukana ja tehtävä asiat riittävän yksinkertaisesti.
– Kyse on jatkuvasta tasapainoilusta opettajan ajan riittämiseksi.
Ahdistusta ovat lisänneet syksyn otsikot kiusaamisesta ja kouluväkivallasta.
Hakala on myös itse äiti, hänen vanhempi poikansa aloitti tänä syksynä koulun.
Koulutus ei riitä
Hakala on sitä mieltä, ettei koulutus valmenna vastavalmistuneita opettajia kohtamaan nykypäivän koulumaailmaa.
– Olemme puhuneet asiasta paljon työkavereiden kanssa. Minulla ei ole muistikuvaa siitä, miten sitä, mitä opettajan työ oikeasti voi olla, käsiteltiin. Harjoittelu tehtiin Raumalla Norssissa, mikä ei ollenkaan vastaa isojen koulujen oppilasmassaa.
Hän on jopa miettinyt, että jos olisi tiennyt kaiken sen, minkä nyt, ei ehkä olisi hakeutunut opettajankoulutukseen.
– Kuva ammatista on kärsinyt, hän sanoo.
Hän ei ole ainoa opettaja, joka on jäänyt sairauslomalle.
Unelma katosi
Hakala sanoo aina ajatelleensa, että opettajan työ on hänelle sydämen asia.
– Kuvittelin, että olisin hyvä opettaja, mutta usko omaan riittämiseen on hiipunut. Haaveissani on kuitenkin päästä vaikuttamaan asioihin ja minulla on edelleen vahva tunne siitä, että opettaminen on oma juttuni, ehkä kohderyhmä saisi muuttua, jotta työstä saisi itsekin iloa.
Häntä kiinnostaisikin opettajankoulutuksen kehittäminen.
Haastattelussa Saana Hakala vaikuttaa nauravaiselta ja innostuneelta, mutta tunteet ovat yhä pinnalla.
– Ajattelen, että hoidan ensin itseni kuntoon, saan takaisin iloisen ja herkän itseni ja katson sitten työnohjauksen kautta, mikä olisi se asia, jota haluaisin tehdä.
Sairausloma on kirkastanut ajatuksia.
– Lopulta mikään työ ei ole tärkeämpi kuin oma perhe.
Saana Hakalan maalauksia on esillä Eurajoen kirjastossa lokakuun ajan.
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.