Unesco suomii Rauman kaupungin laatimaa raporttia ja vaatii hankkeiden jäädyttämistä toistaiseksi – Leppikorven mukaan on selvää, että kaupunki vastaa kirjelmään

Unesco ja ICOMOS eivät ole tyytyväisiä kaupungin laatimaan HIA-raporttiin. Kirjeessä otetaan kantaa jopa koko suomalaiseen lainsäädäntöön.

Tarvontori on jo purettu tulevan kauppakeskuksen alta. Nyt Unescon maailmanperintökeskus otti jyrkän kannan ja vaatii kauppakeskuksen ja muiden hankkeiden vaikutusten uudelleenarviointia. Kuva: Juha Sinisalo

Unescon maailmanperintökeskus ottaa kesäkuulle päivätyssä kirjelmässään jyrkästi kantaa Kanalin länsirantaa koskeviin suunnitelmiin, joihin kuuluu myös kauppakeskuksen rakentaminen.

Kirjeeseen sisältyy kansainvälisen asiantuntijajärjestö ICOMOS:n tekninen raportti, joka on samalla vastaus Rauman kaupungin laatimaan "Heritage Impact Assessment"- eli HIA-dokumenttiin, joka kartoittaa hankkeen vaikutuksia Vanhan Rauman maailmanperintöarvoon.

HIA:n keskeinen johtopäätös oli, ettei kauppakeskuksen rakentaminen uhkaa Vanhan Rauman maailmanperintöarvoja.

Kauppakeskuksen vaikutukset Vanhaan Raumaan arvioitu – ei uhkaa maailmanperintöä

Vastausta on odoteltu jo pitkään, sillä HIA valmistui jo maaliskuussa 2020, ja se on lähetetty Unescolle viime kesänä.

Unescon kirjeestä kertoi ensimmäisenä Satakunnan Kansa keskiviikkona.

Kaikki toimet keskeytettävä

Myös Länsi-Suomi on nähnyt kyseisen kirjeen, joka on ensisijaisesti osoitettu Suomen valtiolle.

Maailmanperintökeskuksen johtaja Mechtild Rössler pyytää kirjeessä keskeyttämään toistaiseksi kaiken länsirantaan liittyvän rakentamistyön ja valmistelemaan uuden arvion hankkeen vaikutuksista maailmanperintöön.

ICOMOS:n raportti sisältää runsaasti kritiikkiä viimeisintä HIA-dokumenttia kohtaan. HIA on muun muassa "vakavasti puutteellinen siinä, miten se arvioi hankkeen vaikutuksia", arviossa todetaan.

HIA on myös laadittu kirjeen mukaan väärässä vaiheessa prosessia, koska rakennuslupa oli sen valmistumisen aikaan jo hyväksytty eikä dokumentilla voitu siten varsinaisesti enää vaikuttaa länsirannan suunnitelmiin.

Lisäksi HIA:ta arvostellaan siitä, että se keskittyy lähinnä vain kauppakeskukseen eikä niinkään muihin samalle alueelle sijoittuviin rakennushankkeisiin, kuten mittaviin kerrostaloihin.

Negatiiviset vaikutukset Vanhan Rauman arvolle

HIA:ssa ei ICOMOS:n raportin mukaan ole riittävästi ymmärretty Kanalin länsirannan hankkeiden sijoittumista Vanhan Rauman suojavyöhykkeelle – tai ainakaan sitä, mikä merkitys suojavyöhykkeellä on maailmanperintökohteen erityisen yleismaailmallisen arvon (outstanding universal value, OUV) suojelemiselle.

ICOMOS arvioi varsin yksiselitteisesti, että niin kauppakeskuksella kuin muillakin Kanalin länsirannalle suunnitelluilla rakennuksilla olisi huomattava negatiivinen vaikutus Vanhan Rauman OUV-arvolle.

Raportin arviot ylettyvät paitsi paikallistason kaavoitukseen, myös koko Suomen lainsäädäntöön.

Prosessin aikana on Unescon maailmanperintökeskuksen mukaan törmätty lainsäädännössä useisiin haasteisiin siinä, miten rakennushankkeiden negatiivisia vaikutuksia voisi välttää tai edes vähentää.

Kirjeessä pohditaan, voiko se aiheuttaa vaaraa jopa kaikille suomalaisille maailmanperintökohteille.

Kaupunki tulkitsee yhdessä museoviraston kanssa

Rauman kaupungin edustajat ovat ehtineet tutustua kirjeeseen vasta varsin pintapuolisesti.

– Teksti on melko käsitteellistä, kuten näissä asioissa on tapana. Meidän täytyy lähteä museoviraston kanssa tulkitsemaan, mitä tämä käytännössä tarkoittaa kaikkine yksityiskohtineen. Sen enempää ei pysty tässä vaiheessa sanomaan, kommentoi Rauman kaupungin kaavoitusjohtaja Juha Eskolin.

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Kalle Leppikorpi ei tunne kirjelmää vielä tarkemmin, mutta hänen mukaansa on selvää, että kaupunki siihen omalta osaltaan vastaa.

– Kun kauppakeskus saadaan keskelle kaupunkia, siitä hyötyvät kaikki. Jo Prisman tulo keskustaan ja Citymarketin laajennus nähtiin uhkana Vanhalle Raumalle, mutta nyt ne tuovat asiakkaita keskustaan. Niillä on lisäksi suuret ilmaiset parkkipaikat 200 metrin päässä, Leppikorpi pohtii.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut