Univet: Ota kissasi terveys huomioon

Myös Raumalla ja Uudessakaupungissa toimivan eläinlääkäriketju Univetin mukaan suomalaisten suhde lemmikkeihin on viimeksi kuluneen vuosikymmenen kuluessa tiivistynyt. Lemmikki on perheenjäsen, ja sen terveyteen panostetaan jatkuvasti enemmän.

Suomen Eläinsuojeluyhdistyksen (SEY) tämänvuotisen Eläinten viikon (4.–10. lokakuuta) teemana ovat kissat. Univet muistuttaa, että kissojen terveyteen tulee kiinnittää erityisesti huomiota.

– Kissat eivät koirien tapaan osoita aina tarvetta huolenpidolle ja ovat muun muassa mestareita peittämään sairauksiensa oireita, kertoo eläinlääkäri Sari Granholm Univetin Turun Vettori -eläinlääkäriasemalta.

Yhä useammat lemmikit sairastuvat nykyään samoihin elintasosairauksiin kuin ihmiset. Esimerkiksi diabetes on yhä yleisempää. Monet keski-ikäiset ja vanhat kissat kärsivät myös kilpirauhasen liikatoiminnasta.

– Sairauksien hoitokeinot ovat kehittyneet huomattavasti, mutta erityisesti ikääntyvien kissojen terveydenhoidossa korostuu näidenkin sairauksien kohdalla riittävän aikainen diagnosointi sekä säännölliset tarkastukset, Granholm muistuttaa.