Uotilan koulu siistissä murskekasassa - purkuhommista tuli iso osa raumalaisyrityksen liiketoimintaa, seuraavaksi Lyseon kimppuun

Rakennusten purkaminen herättää usein nostalgisia tunteita. Erityisesti silloin, kun puretaan kouluja. Tuhansilla ihmisillä on niistä muistoja, enimmäkseen positiivisia. Kaikella on kääntöpuolensa. Aina joku hyötyy.

| Päivitetty

Rakennusten purkaminen herättää usein nostalgisia tunteita. Erityisesti silloin, kun puretaan kouluja. Tuhansilla ihmisillä on niistä muistoja, enimmäkseen positiivisia.

Kaikella on kääntöpuolensa. Aina joku hyötyy.

Niin kuin tässä tapauksessa raumalainen perheyritys, joka työllistää vakituisesti kaksitoista ihmistä – ja isoissa urakoissa paljon enemmänkin.

Timantti-Nieminen on loppusuoralla Uotilan koulun purkutöissä. Elokuussa firma alkaa purkaa Lyseota ja Korten taloa urakassa, jonka arvo on noin 390 000 euroa.

– Purkutyöt ovat olleet iso osa liiketoimintaamme Rauman vanhan sellutehtaan purusta lähtien. Se olikin valtava urakka, noin 400 000 rakennuskuutiometriä, muistelee toimitusjohtaja Tero Nieminen.

Purkaminen on kiertotaloutta

Uotilan koulusta, noin 6600 neliön rakennuksesta, ei torstaina pystyssä ollut kuin enää pieni matala kulma. Noin 340 000 euron urakka on loppusuoralla.

– Vuoden alussa ruvettiin hommiin. Puolen vuoden työaika tähän laskettiin, ja siinä tahdissa on edetty, kertoo Nieminen.

Purkaminen on kiertotaloutta.

– Melkein kaikki materiaali menee jonkun kierrätyksen kautta. Kaatopaikalle päätyy nykyään todella vähän. Lähinnä asbestia ja joitakin pcb-muoveja.

Enimmäkseen Uotilan koulu oli betonia ja tiiltä. Koulu on nyt parissa isossa siistissä murskekasassa tontilla.

– Aika pieneen tilaan isokin rakennus menee. Tuossa on melkein kaikki. Muutama kuorma on viety pois, ja vähän on purettavaa jäljellä, kertoo Nieminen.

Murske käyttöön maarakentamisessa

Purkutyömaalla murskatut kasat hyödynnetään maarakentamiseen.

Jo aikaisemmin betonimurskeen käyttö oli sallittu katu-, tie- ja kenttärakenteiden kantavissa ja jakavissa kerroksissa sekä erinäisissä täytöissä.

Viime vuodesta lähtien mursketta on voitu tietyin edellytyksin käyttää myös teollisuus- ja varastorakennusten alapuolisiin rakenteisiin.

– Voi olla, että lyseorakennuksesta kertyvää mursketta käytetään Karin kampuksen rakentamiseen. Aina on eduksi, jos voidaan hyödyntää, eikä tarvita niin paljon uutta kalliomursketta, tuumaa Nieminen.

Pölyäminen pulmana Uotilan-urakassa

Purkamista saatetaan pitää krouvina työnä. Mielikuvissa voi heilahdella muhkea purkupallo tai kuulua räjäytyksen pauketta.

– Oikeasti tämä on lajittelevaa purkua, jossa ajetaan enemmän lisälaitetta kuin kaivinkonetta. Purkajan pitää tietää mikä lajike menee mihinkin loppukäyttöön.

Usein työtä tehdään muun kaupunkielämän keskellä. Uotilassakin on päiväkoti aivan vieressä.

– Tällä työmaalla pölyäminen on ollut suurin haaste, kun rakennuksessa oli paljon tiiltä, laastia ja rappausta. Noilla vesitykeillä on ammuttu pölyä alas, kertoo Nieminen.

Raumalla riittää purku-urakoita

Koulujen purku-urakoita riittää tavoiteltavaksi jo yksin Raumalla. Nanun ja Aronahteen koulut on päätetty purkaa.

Karin kampuksen valmistuttua purkuun menee myös uimahalli. Paloaseman kohtaloa mietitään parhaillaan.

Purettavaa piisaa myös yritysrintamalla. Pian katukuvasta häipyy linja-autoasema, jonka paikalle Hartela rakentaa kerrostalon.

Kauppakeskuksen tieltä lähtee Tarvontori. Kaava mahdollistaa myös kerrostalojen rakentamisen entisen Sokoksen tontille.

Monnankadun uusi Sale avattiin perjantaina – joten vanha Sale voidaankin purkaa...

– Tämän puolen hommia näyttää olevan tulossa aina paljon. Yritämme pärjätä urakkakilpailuissa, sanoo paikallinen yrittäjä Tero Nieminen.

Uotilanrinteestä tuli yksityistien pohjaa

Opintie tämäkin, tavallaan. Kyltti kertoo mistä tie on tehty.

Koulujen purkutyömaat ovat näkyneet viime vuosina kylän raitilla Uotilassa.

Uotilan alakoulua on kohta puoli vuotta rouhittu maan tasalle.

Asukkaiden tuoreessa muistissa on vielä Uotilanrinteen yläkoulun (ja entisen lukion) purkaminen.

Koulurakennuksen elämä jatkuu Rauman Lapin Murtamon kylässä. Puretusta koulusta saatu betoni- ja tiilimurske käytettiin yksityistien pohjaksi.

Länsi-Suomi kertoi tammikuussa 2017, että noin puolen kilometrin tienpätkään menee alle noin 80 sentin kerros Uotilanrinteen mursketta ja päälle 10–15 senttimetriä kalliomursketta.

Ratkaisun eduksi todettiin, että luonnon maa- ja kiviainesta säästyy ja kaatopaikalle sijoitettavan jätteen määrä vähenee.

– Siihen pyritään, että murske menee hyötykäyttöön, ei siitä kaupunki sen enempää hyödy. Tämä on hyvä vaihtoehto ympäristön kannalta, rakennusmestari Pekka Yli-Kauhaluoma Rauman kaupungilta sanoi tuolloin.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut