Uotilan Siwasta tulee K-Market lähiviikkoina - osa Keskolle siirtyneistä kaupoista pannaan kiinni

Siwojen ja Valintatalojen muuttaminen K-Marketeiksi jatkuu vuoden 2017 kevääseen.

Vuodenvaihteeseen mennessä kauppoja oli avattu K-Marketeina jo 223. Huhtikuun loppuun mennessä K-Marketeiksi muuttuu 175 Siwaa ja Valintataloa. Esimerkiksi Uotilan Siwasta Raumalla tulee K-Market Uotila viikolla 3.

Keskon mukaan osa Siwoja ja Valintataloja on sellaisia, ettei toimintaa ole  mahdollista jatkaa kannattavasti. Yt-neuvottelut onkin aloitettu 53 Siwassa ja Valintatalossa. Ne koskevat 259 ihmistä.

-  Esimerkiksi kasvukeskusten vetovoima on vaikuttanut siihen, että kaikilla pienemmillä paikkakunnilla ei enää ole asiakkaita pienillekään kaupoille riittävästi. Tulevan K-Market-ketjun tulee olla elinvoimainen ja kannattava, sanoo Keskon varatoimitusjohtaja ja päivittäistavarakaupan toimialajohtaja Jorma Rauhala.

Todennäköisesti kiinni menevistä kaupoista lähimpänä Raumaa on Uudenkaupungin Ketunkalliontien Siwa.

Yt-neuvottelut on aloitettu myös niissä 60 kaupassa, joista kilpailuvirasto vaati Keskoa luopumaan. Myynnissä ovat muun muassa Kauttuan ja Säkylän Siwat sekä Laitilan Valintatalo. Näiden neuvottelujen piirissä on 311 ihmistä.

Keskon mukaan osalle kaupoista löytyy uusi omistaja. Mikäli ostajaa ei löydy, Kesko liittää myymälät osaksi lähikauppaverkkoaan.