Uotilan tukioppilaat korkkasivat Vahinen kesän

Kaksitoista Uotilanrinteen yläasteen tukioppilasta lähti tänään aamulla merelle Suomen Purjelaivasäätiön SY Vahinella. Samanlaisia risteilyjä tehdään tällä viikolla joka päivä, koska Rauman kaupunki lähti säätiön kumppaniksi. Rauma on nyt Vahinen kotisatama.

- Innoissamme lähdemme purjehdukselle, kun tällainen tilaisuus tarjoutui, kertoi Meri Virtanen.

Veneeseen astuneista nuorista vain muutamilla on purjehduskokemusta. Nuoret myönsivät, että vähän jännittää miten he pärjäävät. Purjelaivasäätion seilauksilla kun ei vain istuta nauttimassa maisemista.

- Nuoret tekevät laivalla kaikki työt ja oppivat yhdessä. Sosiaalisuus on isompi osa tätä juttua kuin purjehdus. Otetaan vastuuta, tehdään itse ja ajatellaan muitakin, sanoi kippari Jere Kuusinen.

Rauman kaupunki teki maaliskuussa 2012 seitsemän vuoden kumppanuussopimuksen säätiön kanssa. Sopimus takaa Raumalle yhden purjehdusviikon joka suvi. Tänä kesänä tosin järjestetään kaksi, koska viime kesänä ei ehditty.

- Kuunari Helena tulee syyskuussa viikoksi Raumalle ja tekee myös viisi purjehdusta. Niihin mahtuu enemmän osallistujia, kertoi matkailupäällikkö Irene Villanen.

Suomen Purjelaivasäätiö täyttää tänä vuonna 40 vuotta. Koulutuspurjehduksille on osallistunut jo yli 19 000 nuorta.

- Rauma tuntuu käyttävän kumppanuuttaan todella tehokkaasti hyödykseen verrattuna muihin kaupunkeihin, sanoi säätiön edustaja Timo Tammiala.