UPM sulkee paperitehtaan Suomessa - kaikkiaan vaarassa 840 työpaikkaa, joista suurin osa Suomessa

Suomen viimeinen sanomalehtipaperiakin valmistava tehdas suljettaneen vielä tämän vuoden aikana.

| Päivitetty

Metsäjätti UPM käy rajua kustannusjahtia. UPM suunnittelee Kaipolan paperitehtaan pysyvää sulkemista Suomessa.

UPM tiedottaa tavoittelevansa 75 miljoonan euron vuotuisia säästöjä. Vähennystarpeekseen UPM ilmoittaa 840 työpaikkaa, joista valtaosa Suomessa.

Kaipolan tehtaan UPM aikoo sulkea vielä tämän vuoden aikana. Se veisi noin 450 työpaikkaa. Paperinvalmistuksen kapasiteettia kova toimenpide leikkaisi 720 000 tonnia.

Kaipola tekee Suomessa ainoana sanomalehtipaperia. Länsi-Suomikin painetaan Kaipolan paperille.

Vakavampi vaikutus tehtaan sulkemisella on Rauman satamalle ja operaattori Europortsille. Kaipolan paperia lähtee Raumalta maailmalle satojatuhansia tonneja vuodessa.

- Tämä on murheellinen uutinen Kaipolalle. Vaikka Kaipolassa on osaavat tiimit ja hyvin hoidetut koneet, monien ulkoisten tekijöiden, kuten korkeiden logistiikkakustannusten, sääntelyyn ja verotukseen liittyvien seikkojen, korkeiden työvoimakustannusten ja kasvavien kuitukustannusten vuoksi tehdas on UPM:n paperitehtaista kilpailukyvyltään heikoin, sanoo UPM Communication Papers -liiketoiminta-alueen johtaja Winfried Schaur tiedotteessa.

Schaurin mukaan UPM pystyy valmistamaan paperia kannattavasti vielä vuosia. Kustannuksiltaan kilpailukykyisillä tehtailla on mahdollisuuksia kannattavaan liiketoimintaan ja hyvään kassavirtaan, hän sanoo.

Kaipolan alasajon lisäksi UPM suunnittelee Shottonin paperitehtaan myyntiä Walesissa.

UPM Communication Papers, johon Rauman paperitehdas kuuluu, suunnittelee järjestelyjä ja tehostamistoimia myös liiketoiminnan tukitoimintoihin Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Nämä suunnitelmat vaikuttavat toteutuessaan noin 170 työpaikkaan yli kymmenessä maassa.

Raumalla UPM jatkaa paperintekoa kahdella koneella, mutta kustannustehokkuutta pitää aina vaan parantaa.

UPM saneeraa kautta linjan. Yt-neuvottelut alkavat myös Kymin, Kaukaan ja Pietarsaaren sellutehtailla. Vaakalaudalla on 110 työpaikkaa. Tervasaaren tarrapaperitehtaalta voi lähteä 50 työpaikkaa.

Aiemmin tänä vuonna UPM tiedotti sulkevansa Chapellen paperitehtaan Ranskassa ja vaneritehtaan Jyväskylässä sekä tehostavansa UPM Raflatacin toimintaa. Näistä toimenpiteistä syntyy noin 45 miljoonan euron vuotuiset säästöt.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut