UPM vie Koulujemme lähivedet -hankkeen muihinkin tehdaskaupunkeihin

UPM on mukana laajentamassa Raumalla alkanutta Koulujemme lähivedet -hanketta valtakunnalliseksi.

Tarkoituksena on kasvaa muille tehdaspaikkakunnille Jämsään, Kuusankoskelle, Pietarsaareen, Valkeakoskelle sekä Lappeenrantaan vielä kuluvana vuonna.

Koulujemme lähivedet -hankkeen tavoitteena on lisätä peruskoululaisten kiinnostusta luonnontieteisiin ja erityisesti vesiteemaan tutkimalla lähivesiä luonnossa.

- Vesi on yksi tärkeimmistä luonnonvaroista ja tärkeä raaka-aine UPM:lle. Koulujemme lähivedet -hankkeessa yhdistyvät hyvin UPM:n sponsorointi- ja tukitoiminnan painopistealueet oppiminen ja vastuullinen vedenkäyttö, UPM:n ympäristö- ja vastuullisuusjohtaja Päivi Salpakivi-Salomaa kertoo.

Mukana ovat Suomen ympäristökeskus, Raumanmeren Rotaryklubi, UPM ja puhdasmerivesi.fi-organisaatio.

Koululaisten tutkimuksista syntyvät aineistot kerätään Suomen Ympäristökeskuksen hallinnoimiin yhteisiin valtakunnallisiin rekistereihin.

- Saamme tämän hankkeen avulla runsaasti vesistöihin liittyvää uutta aineistoa, jota voimme hyödyntää valtakunnallisella tasolla. Lisäksi olemme erittäin iloisia siitä, että hankkeen avulla lasten kiinnostusta vesistön tilaan saadaan lisättyä, Syken ohjelmajohtaja Juhani Kettunen sanoo.