UPM:n paperibisneksessä "ennätyksellinen rahavirta ja erinomainen loppuvuosi"

UPM:n hallitus ehdottaa viime vuoden tapaan "houkuttelevia" osinkoja maksettavaksi. Osinkopotin arvo nousee 693 miljoonaan euroon.

| Päivitetty

UPM:n liiketoiminnan rahavirta oli viime vuonna ennätyksellinen, yli 1,8 miljardia euroa. Vertailukelpoista liikevoittoa kertyi 1,4 miljardia euroa, mikä on hieman vähemmän kuin vuonna 2018.

Nettovelkaa konsernilla ei ole ollenkaan, joten UPM on hyvässä iskussa.

Raumalaisittain mielenkiintoinen poiminta UPM:n tuloksesta on, että UPM Communication Papers -ryhmän loppuvuosi oli erinomainen, vaikka painopaperien kysyntä  väheni. UPM sulki paperikoneita Raumalla, Ranskassa ja Saksassa sekä karsi kustannuksia.

- Liiketoiminta hyötyi vakaiden sopimushintojen ja laskevien muuttuvien kustannusten yhdistelmästä. Taloudellisesti vaisuna vuonna paperin kysyntä kuitenkin laski aiempia vuosia nopeammin, sanoo UPM:n toimitusjohtaja Jussi Pesonen.

UPM:n hallitus ehdottaa viime vuoden tapaan "houkuttelevia" osinkoja maksettavaksi. Osinkopotin arvo nousee 693 miljoonaan euroon.

Pesonen kuvaa viime vuotta strategisen uudistumisen vuodeksi. Yhtiö teki päätöksen toisen sellutehtaan rakentamisesta Uruguayhin. UPM odottaa investoinnista erittäin kannattavaa.

Alkaneen vuoden näkymiä UPM kuvaa heikoiksi, mutta odottaa tilanteen kohentuvan. Vertailukelpoisen tuloksensa UPM ennakoi kasvavan loppuvuodesta 2020.

Juttua muokattu: osinkopotin yhteissumma korjattu klo 11.30.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut