Useita raumalaisia tuomittiin rangaistuksiin omaisuus- ja huumerikoksista samassa syytekokonaisuudessa – kovin tuomio tuli nuorelle miehelle 32:sta eri rikoksesta

Joulupäivänä poliisille annettu tunnustus ei ollutkaan aito. Kahden syytteen hylkääminen oli raumalaismiehelle kuitenkin laiha lohtu.

Satakunnan käräjäoikeus on tuominnut kolme raumalaismiestä ehdottomiin vankeusrangaistuksiin erilaisista rikoksista, pääosin omaisuus- ja huumausainerikoksista. Kyse on syytekokonaisuudesta, jota käsiteltiin Satakunnan käräjäoikeudessa lokakuun lopulla ja josta kerroimme erityisesti yhden epäillyn osalta jo syytevaiheessa: Käräjillä taas yli 30 syytettä yhdelle epäillylle: syyttäjä vaatii raumalaismiehelle vankeutta ja toteaa tämän osoittaneen piittaamattomuutta lain kielloista ja käskyistä

Kovimman tuomion sai juuri tämä yli 30:een rikokseen syyllistynyt, vuonna 2000 syntynyt raumalaismies. Tarkalleen hänen syykseen luettiin 32 rikosta, kun kaksi syytettä 34:stä hylättiin. Häntä voidaan kutsua juttupaketin päätekijäksi.

Miehelle oikeus määräsi yhdeksän kuukauden vankeusrangaistuksen.

Miehen rikoskumppanina toiminut, vuonna 1987 syntynyt raumalaismies sai kolmen kuukauden vankeusrangaistuksen. Vuonna 1999 syntyneelle miehelle taas määrättiin 80 päivää vankeutta.

Lisäksi kokonaisuudessa vuonna 1982 syntynyt mies sai 70 päiväsakon ja vuonna 2002 syntynyt nainen 50 päiväsakon rangaistuksen.

Murtautumisia kiinteistöihin

Rikosnimikkeet syytekokonaisuudessa vaihtelivat näpistyksestä varkauteen ja rattijuopumuksesta huumausainerikokseen.

Päätekijä muun muassa murtautui yhdessä muiden tuomittujen eri kiinteistöihin eri puolilla Satakuntaa. Raumalla hän ja vuonna 1999 syntynyt rikoskumppani varastivat muun muassa työkaluja kerrostalon häkkivarastosta.

Vuonna 1987 syntyneen miehen kanssa päätekijä puolestaan tunkeutui Panelian apteekkiin Eurassa ja yritti varastaa huumausaineeksi luokiteltavia lääkkeitä. Niihin he eivät kuitenkaan päässeet käsiksi.

Tuomioista selviää, että mies on käyttänyt myös huumeita. Esimerkiksi rattijuopumussyytteiden mukaan hän kärysi ratista useasti amfetamiinia veressään. Hän on myös yrittänyt myydä huumeita useille henkilöille.

Pizzerian kortilla maksuvälinepetos

Myös Rauman kaupunki toimi jutussa asianomistajana, sillä päätekijä ja vuonna 1987 syntynyt mies anastivat Nanun koulurakennuksesta kaupungin omistamia kannettavia tietokoneita ja kameran.

Murtohälytyksen jälkeen vartija sai vanhemman miehen kiinni, ja tavarat saatiin palautettua. Päätekijän todettiin syyllistyneen tässä vain avunantoon, sillä hän ei saanut kohteesta mitään haltuun itselleen.

Elokuussa 2021 sama parivaljakko käytti raumalaiselle pizzerialle kuuluvaa ja mitä ilmeisimmin sieltä anastettua maksukorttia. Kyse oli oikeuden mukaan maksuvälinepetoksesta.

Kyseisellä kortilla he ostivat muun muassa raumalaisesta kultasepänliikkeestä useiden satojen eurojen arvoisen Hugo Bossin kellon, jota he yrittivät myöhemmin palauttaa liikkeeseen saadakseen rahat takaisin.

Joulupäivän tunnustus ei ollutkaan aito

Kaksi päätekijää vastaan nostettua syytettä myös hylättiin. Toisen syytteen mukaan hän olisi varastanut erään kerrostalokiinteistön häkkivarastosta maastopolkupyörän ja työkaluja.

Hän oli poliisikuulusteluissa tunnustanut kyseisen teon. Kyseinen tunnustus tapahtui joulupäivänä 2020. Mies oli kiinniotettuna jouluaatonaatosta joulupäivään Rauman poliisiasemalla.

Oikeudessa hän kuitenkin kertoi, ettei kyseinen tunnustus ollut aito, vaan hänet oli poliisin toimesta pitkän kuulustelun myötä painostettu kertomaan ja myöntämään kyseinen teko.

Oikeus totesi, ettei mikään muu todistelu asiassa tukenut syytettä ja että esitutkinnassa tehdystä tunnustuksesta todella jäi sellainen vaikutelma, ettei se ollut aito.

Vankeusrangaistusten lisäksi tuomitut määrättiin maksamaan korvauksia asianomistajille, joille olivat omaisuusrikoksillaan aiheuttaneet vahinkoa. Korvattavaa kertyi tuhansien eurojen edestä.

Tuomio ei ole vielä lainvoimainen.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut