Uteliaisuus ja rohkeus ovat ohjanneet eteenpäin – Hiusmuoti Cabellon Tarja Reiman on Rauman Vuoden yrittäjänainen

Tarja Reiman on ehtinyt toimia Hiusmuoti Cabellon yrittäjänä jo yli 21 vuotta. "Olen kiitollinen asiakkaille, että olen saanut tehdä tätä työtä."
Tarja Reiman on ehtinyt toimia Hiusmuoti Cabellon yrittäjänä jo yli 21 vuotta. "Olen kiitollinen asiakkaille, että olen saanut tehdä tätä työtä." Kuva: Juha Sinisalo

Hiusmuoti Cabellon yrittäjä Tarja Reiman on viime päivinä kuivannut ilon ja yllätyksen kyyneleitä silmäkulmistaan. "En ikipäivänä olisi osannut ajatella, että minut valitaan Rauman Vuoden yrittäjänaiseksi. Minulla ei ole työntekijöitä, enkä haaveile toiminnan kasvattamisesta. Yritykselläni ei ole nettiajanvarausta, enkä myöskään ole lähtenyt someen, vaikka sitä monissa koulutuksissa meille kampaajillekin jo opetetaan", hän luettelee. Reimanin kanssa ei tarvitse kuitenkaan kovin pitkäksi aikaa uppoutua keskusteluun, kun käy jo selväksi, miksi hän on tästä huolimatta pokannut Vuoden yrittäjänaisen tittelin.