Uudenkaupungin siivoustalkoissa iloinen meininki

Uudessakaupungissa seurat ja yhdistykset viettivät lauantaipäivää kottikärryjen, jätesäkkien ja hanskojen kanssa, kun nuorisoseurojen yhteistapahtumaan saapui jopa yli 700 innokasta siivoojaa. Tapahtuman puuhamiehenä toimineen Siistii! ry:n puheenjohtaja Vesa Salin oli innoissaan aktiivisesta osallistujamäärästä.

- Tapahtuman pääjuttu on se, että nuori huomaa roskia kerätessään, että sen karkkipaperin voi myös pudottaa roskikseen.

Salin kertoo, että tapahtumaa ei käynnistetty siksi, että Uusikaupungin puistot olisivat siivottomassa kunnossa.

- Olen ennen tapahtumaa katsonut ympäristöämme uusin silmin ja huomannut, että kaupunki on hämmästyttävän siisti. Suuntasimme siis niille alueille etenkin, joita ei ehkä niin usein siivota. Tässä on paljon myös kotiseuturakkautta mukana.

Salin toivoo, että kolmivuotisesta projektista tulisi kaupunkiin perinne. Hän on tyytyväinen siitä, että jo ensimmäiseen tapahtumaan on saatu hyvin valtakunnallisia sponsoreita ja tukea säätiöiltä.

- Talkoisiin osallistuessa on mahdollisuus ilmoittaa, mille järjestölle haluaa panoksensa ohjata.