Uudenkaupungin Työvene sai yhteysalustilauksen

Suomen Lauttaliikenne tilaa täysin uudentyyppisen yhteys- ja oljyntorjunta-aluksen Uudenkaupungin Työveneeltä.

Uusi aluskonsepti mahdollistaa ensi kertaa saariston yhteysaluksen käytön myös mahdollisissa öljyntorjuntatehtävissä. Aluksen on suunnitellut Suomen saaristovarustamo ja sille on myönnetty vuonna 2010 hyödyllisyysmalli sekä haettu vastaavaa patenttia.

Investoinnin arvo on noin 7,5 miljoonaa euroa. Alus on tarkoitus saada liikenteeseen kesällä 2014. Se tulee sijoittumaan yhteysvälille Kotka-Pyhtää. Moderni alus palvelee sekä matkustaja- että ajoneuvokuljetuksissa mutta sen rooli on merkittävä myös herkkien vesistöalueiden säilymisen turvaamisessa, kiteyttää Suomen Lauttaliikenteen toimitusjohtaja Mats Rosin.

Alus on 34,9 metriä pitkä. Leveyttä sillä on yhdeksän metriä ja matkustajia se kykenee ottamaan maksimissaan sata.  Aluksen syväys on 2,4 metriä. Öljyntorjuntatehtävissä alukseen voidaan kerätä kerrallaan 100 kuutiota öljypitoista merivettä.

Kovin usein ei aluksia yhteysliikenteeseen hankita, sillä vuoden päästä kesällä aloittava alus on ensimmäinen uudishankinta sitten vuoden 1994.