Uudessakaupungissa aloitellaan joulunviettoa perinteisin menoin

Puutalokaupungin Joulu alkaa ensi sunnuntaina, jolloin Uudessakaupungissa on Wanhanajan markkinat.

Jouluherkkuja, villasukkia ja -lapasia sekä puu- ja havutöitä on ainakin myynnissä ensi sunnuntaina Wanhanajan markkinoilla Uudessakaupungissa. Tapahtuman kaikki 80 myyntipaikkaa ovat varattuja. 

Perinteisenä joulunavauspäivänä myös paikalliset putiikit ympäri kaupunkia ovat avoinna, ja jouluinen musiikki luo leppoisaa tunnelmaa. 

Perheen pienemmille on tarjolla Joulumuorin leikkihetki ja Musiikkituvan joulumuskari. Vanhaa suomalaista jouluperinnettä kunnioittaen Tiernapojat saapuvat lavalle ennen ukrainalaisten viihdyttävää musiikkiesitystä.Wahlbergin museotalo koristautuu tunnetusti jouluasuun. Museotalossa esitellään uusikaupunkilaisen porvarisperheen joulunviettoa 1800–1900-lukujen vaihteessa. Museoon on avajaispäivänä vapaa pääsy.

Pikkukylän Puodissa & Runonkulman Galleriassa Yliselläkadulla pääsee tutustumaan Helena Heinosen Pistoja kankaalla -neulahuovutusteosten näyttelyyn. Myös Galleria-Taidelainaamo Horisontti toivottaa vieraat tervetulleeksi taiteen pariin.Kellon lähestyessä neljää torilavalla kuullaan nuorisovaltuuston edustajien pikkujoulurauhanjulistus ja virallinen Joulukadun avauspuhe.

Joulukadun avaa Uudenkaupungin Yrittäjät ry:n puheenjohtaja Erkka Jäsperlä. Kauniit, palkitutkin, jouluvalot syttyvät ja joulupukki saapuu muorinsa kanssa hevoskärryillä torilavalle.

Päivän ohjelma: uki.fi/puutalokaupunginjoulu2022.Somessa tapahtuma voi seurata aihetunnisteella #puutalokaupunginjoulu.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut