Uudet ravintolarajoitukset voimaan tänään – ovet suljettava jo iltakuudelta

Uusi aukiolorajoitus on voimassa tammikuun loppuun.

| Päivitetty

Ravintoloiden aukioloaika rajoitetaan koronaepidemian vuoksi entisestään tästä päivästä alkaen.

Jatkossa kaikki ravintolat tulee sulkea kello 18. Anniskelu päättyy klo 17. Uusi aukiolorajoitus on voimassa tammikuun loppuun.

Rajoitukset otetaan käyttöön kaikilla leviämisalueilla eli kaikissa Suomen maakunnissa, valtioneuvoston tiedotteessa kerrottiin tiistaina.

Ravintolan saa pitää avoinna asiakkaille klo 05–18. Rajoitus koskee myös ravintoloita, jotka eivät anniskele alkoholijuomia.

Myös asiakaspaikkojen määrää rajataan. Ravintoloissa, joissa alkoholin anniskelu on päätoimiala, sisä- ja ulkotiloissa on käytössä vain puolet asiakaspaikoista. Muissa ravitsemisliikkeissä sisätiloissa saa olla käytössä 75 prosenttia asiakaspaikoista.

Lisäksi koronapassin käytön rajoituksia jatketaan tammikuun loppuun. Käytännössä tämä tarkoittaa, että koronapassia ei voi käyttää vaihtoehtona alueellisille rajoituksille.

Valtioneuvosto kertoi tiistaina muuttaneensa asetusta, jolla rajoitetaan ravitsemisliikkeiden toimintaa koronaepidemian leviämisen estämiseksi.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut