Uusi HIA maksaa noin 45 000 euroa, maksajana jälleen Rauman kaupunki

Täydennysraportti ulotetaan koko alueelle, ei vain kauppakeskukseen.

Uuden HIA-raportin laadinta tulee maksamaan Rauman kaupungille noin 45 000 euroa. Heritage Impact Assessment eli HIA-arviointi käsittelee uuden kauppakeskuksen ja muun rakentamisen, kuten asuinkerrostalojen, vaikutuksia Vanhan Rauman maailmanperintöarvoille.

Raportti laaditaan yhteistyössä Museoviraston kanssa. Arviointiraportin kustannukset syntyvät muun muassa itse arviointityöstä, asiantuntijatyöstä sekä raportin kääntämisestä.

Raportin odotetaan valmistuvan vuoden 2022 aikana.

Täydennyksiä pyydetty

Edellinen HIA-arviointi valmistui vuoden 2020 keväällä. Aiemman raportin kustannukset olivat noin 39 000 euroa.

Unescon maailmanperintökeskus pyysi ensimmäiseen HIA-raporttiin useita täydennyksiä tänä kesänä.

Kritiikin mukaan arviointiraportti olisi muun muassa pitänyt ulottaa koko Länsirannan asemakaavaan eikä vain kauppakeskukseen.

Vanhan Rauman suojavyöhykkeen merkitystä olisi pitänyt avata enemmän. Myös Vanhan Rauman erityisiä yleismaailmallisia arvoja (outstanding universal value, OUV) olisi tullut analysoida kattavammin.

HIA-raportissa ei myöskään ollut kuvausta siitä, miten osallisia oli kuultu eikä riittävästi hankkeen visualisointeja.

Kauppakeskushankkeen kaupallista selvitystä aiotaan niin ikään päivittää koronapandemian ja verkkokaupan mukanaan tuomien muutosten vuoksi.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut