Uusi kanala kuljettaa munat suoraan pakkaamoon

Uusi kanala kuljettaa munat suoraan pakkaamoon

Kananmunatalo Munax Oy perustaa Mynämäelle uudenlaisen kanalan Suomessa. Niin sanotussa inline-kanalassa kananmunat kulkevat kuljetinta pitkin suoraan pakkaamoon. Toimintatapa vähentää käsittelykertoja, tuottaa hygieenisempiä kananmunia eikä siirtelystä synny ylimääräisiä kuljetusmatkoja.

– Saamme entistä tuoreempia kananmunia kauppojen hyllyille, Munaxin toimitusjohtaja Janne Torikka sanoo.

Mynämäen uusi kanala otetaan käyttöön ensi viikolla. Noin kuukauden kuluttua kanalassa tuotettuja munia on kauppojen hyllyllä.

Kanalassa käytetään myös uutta tekniikkaa, jonka on tarkoitus parantaa kanojen hyvinvointia.

– Pystymme ”kuuntelemaan” kanan toiveita entistä paremmin. Voimme esimerkiksi kohdistaa tuuletuksen paikkaan, jossa kanoja kokoontuu enemmän, Torikka kertoo.

Ympäristön kuormitus pienenee merkittävästi

Uudessa kanalassa vähennetään ympäristön kuormitusta kuivattamalla kananlantaa ja jalostamalla sitä kuivaksi ja hygienisoiduksi luomulannoitteeksi. Lantaa kuivatetaan suoraan tilalla, joten päästöjä syntyy vähemmän tavalliseen kanalaan verrattuna.

Kuivaan lannoitteeseen saadaan sidottua 50 % enemmän typpeä, yhtiön tiedotteessa sanotaan. Lannoitteen mukana ravinteet ja hiili palautuvat takaisin maaperään kasvien käytettäväksi.

– Uudessa kanalassa päästään 50 % pienempiin päästöihin tavalliseen kanalaan verrattuna, Torikka sanoo.

Lannan kuivattaa, valmistaa ja myy mynämäkeläinen Fertilex Oy.

Kuivaa lantaa pelloilla käyttämällä vähennetään myös hajuhaittoja ja lannan vesistöön valumisia. Lannoite on luomuhyväksyttyä, joten se sopii sekä luomuviljelijöille että tavanomaisille viljelijöille.

– Lannoitetta ajetaan peltoon noin 100–1 000 kiloa hehtaarille, riippuen vähän millaisessa kunnossa ja millaisia tarpeita pellolla on, Torikka toteaa.

Kanala on rakennettu tontille, jonne on suoritettu ympäristövaikutusten arviointi.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut