Uusi Nikulanväylä on osa suurempaa suunnitelmaa - valtatieyhteys ja uusi kokoojakatu Kaakkoisväylä nousevat esille

Uotilan Kallionikulasta Kourulantielle vievän Nikulanväylän tienlinjaus oli tiistaina kaupunginhallituksen kaavoitusjaoston käsittelyssä. Nikulanväylän asemakaavaehdotus päätettiin asettaa nähtäville.

Uotilan ja Kourujärven alueiden yhdistäjäksi kaavailtu uusi reitti, Nikulanväylä, on osa Rauman suurempaa tulevaisuuden väyläsuunnitelmaa.

Siinä Nikulanväylän rakentaminen olisi ensimmäinen vaihe ja alkusysäys Kaakkoisväylälle.Kaakkoisväylä taas olisi uusi kokoojaväylä, joka yhdistää valtatie 12:n ja Kourulantien ja jatkuu edelleen etelässä Kodisjoentielle asti.

Ensiosuus eli Nikulanväylä on suunnitteluasteella reitin asemakaavoituksen kautta. Kaakkoisväylästä ei sen sijaan ole vielä tarkempia suunnitelmia eikä aikatauluja.

Uotilan Kallionikulasta Kourulantielle vievän Nikulanväylän tienlinjaus oli tiistaina kaupunginhallituksen kaavoitusjaoston käsittelyssä. Nikulanväylän asemakaavaehdotus päätettiin asettaa nähtäville.Luonnosvaiheessa väylää kohtaan esitettiin kritiikkiä mielipiteessä, jossa on mukana 15 henkilöä.Nikulanväylä sai osakseen arvostelua muun muassa Kourulantien puoleisen liittymänsä sijainnista, koska kohdalla on tiessä näkyvyyttä haittaava mutka.

Kadun tarpeellisuutta on myös pyydetty arvioimaan uudelleen. Kaavoittajan vastineet kritiikkiin on tarkoitus antaa niin ikään kaavoitusjaoston kokouksessa.

Nikulanväylän suunnitteluun on varattuna 30 000 euroa kaupungin budjetissa tälle vuodelle. Vuodelle 2020 on merkitty miljoona euroa, mutta kyse on vasta taloussuunnitelmasta, jonka rahat eivät ole lukkoon lyötyjä.

Nikulanväylän yhteyteen on suunniteltu kevyen liikenteen väylää niin, että yhteys jatkuisi myös Kourulantietä kaupungin suuntaan. Lisäksi suunnitteilla on kiertoliittymä Isoarontien ja Kourulantien liittymän parantamiseksi.Vanha idea jo

Kauempana tulevaisuudessa siintävä Kaakkoisväylä on ollut esillä jo vuonna 1993 Rauman tieverkkosuunnitelman päivityksessä.

Tässä raportissa erääksi tavoitteeksi on asetettu Kaakkoisväylän rakentaminen sekä Kantantikulantien ja Sippolantien jatkuminen väylälle.

Kaakkoisväylä on niin ikään mukana Rauman yleiskaava 2030 -ehdotuksessa uutena tieyhteytenä.

Kyse on vasta linjauksesta, eikä esimerkiksi liittymäjärjestelyihin oteta kantaa. Myöhemmäksi jää muun muassa se, miten väylä jatkuisi Kourulantien ja Kodisjoentien välillä.

Lisäksi suunnitteilla on kiertoliittymä Isoarontien ja Kourulantien liittymän parantamiseksi.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut