Uusi Rauma-luotsi ajaa sovintopolitiikkaa

Pekka Wallenius ohjailee muutakin kuin venettään tämän keväkauden ajan Raumalla. Kuva: Pekka Lehmuskallio

Rauman kaupunginhallituksen uusi puheenjohtaja Pekka Wallenius (sd.) valmistautuu parhaillaan viiden kuukauden pätkäpestiinsä. Paikallispolitiikan merkittävin tehtävä siirtyy hänelle vuodenvaihteessa.

Omana toiveenaan hän esittää, että valtuustoryhmät - niin pienet kuin suuret - kykenisivät jatkossakin laajamittaiseen sovintopolitiikkaan.

– Ei muuten voida konsensuksesta puhua, jos kompromisseja ei tehdä, Wallenius sanoo.

Wallenius on valittu kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi 1.6.2017 asti.

JATKA JUTUN LUKEMISTA NÄKÖISLEHDEN PARISSA

Hanki itsellesi lukuoikeus tilaussivulta. Esimerkiksi 24 tunnin lukuoikeus maksaa vain kaksi euroa.

Mikäli olet jo Länsi-Suomen tilaaja, voit rekisteröityä digipalvelujen käyttäjäksi täällä.