Uusi tielinjaus näkyy jo selvästi – katso dronevideo Eurajoen tietyömaalta

Valtatien uudistus Eurajoen kohdalta on tavoitteensa saada valmiiksi vuoden 2022 loppuun mennessä.

Eurajoen ohi valtatie kahdeksaa ajaessa ei voi olla huomaamatta alueella hyörivien työkoneiden määrää.

Uusi tielinjaus näkyy jo selvästi ohi ajaessa, mutta vielä paremmin työmaa näkyy yläilmoista. Väylävirasto julkaisi valtatie 8:n Facebook-sivulla dronevideon, jossa kolme rakenteilla olevaa uutta siltaa alkavat jo hahmottua.

Täysin ajankohtainen video ei ole, sillä Väyläviraston mukaan työt ovat edenneet vauhdilla videon ottamisen jälkeenkin.

Rakennusurakkaan kuuluu muun muassa 4,5 kilometriä uutta valtatielinjausta, joka sisältää uuden ohituskaistan Rauman suuntaan. Tämän lisäksi rakennetaan viisi uutta siltaa, 1 kilometriä meluntorjuntatoimenpiteitä, 8 kilometriä tie- ja katuvalaistusta sekä kaksi eritasoliittymää.

Urakka on tavoitteena saada valmiiksi vuoden 2022 loppuun mennessä. Väylävirasto tiedottaa hankkeesta tarkemmin kevään aikana.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut