Uusien autojen ensirekisteröinnit romahtivat – ainoastaan finanssikriisissä menekki oli pienempi

Henkilöautojen ensirekisteröinnit hyytyivät viime vuonna 96 000 autoon, kertoo Autoalan Tiedotuskeskus. Uusia henkilöautoja rekisteröitiin 16 prosenttia vähemmän kuin toissa vuonna.

Tiedotuskeskuksen mukaan koronatilanne romahdutti keväällä uusien autojen tilauskannan eikä keväällä syntynyttä kuoppaa saatu enää loppuvuoden aikana kiinni.

2000-luvulla ensirekisteröintien vuosittainen määrä on ollut pienempi vain finanssikriisin jälkeen vuonna 2009, jolloin ensirekisteröintien määrä jäi noin 91 000 henkilöautoon.