Uusikaupunki tuo merellisyyttään esille matkamessuilla

Uusikaupunki on mukana torstaista lauantaihin Helsingin Messukeskuksessa järjestettävillä Matka 2016 -messuilla. U:ki esittäytyy osastolla 6 m 158 yhdessä naapurikuntiensa Kustavin ja Taivassalon kanssa.

Yhteisosaston yleisilme on kuntien hengen mukaisesti merellinen. Kuvat, laituria kuvaava tiski, varastona toimiva venevaja sekä Isonkarin majakan pienoismalli tukevat teemaa. Osastolla on jaossa myös merihenkisiä tatuointeja kuntien nimillä varustettuina. Tatuointien kuvat on suunnitellut ja piirtänyt uusikaupunkilainen Markus Kotiranta.

Yleisökilpailussa arvuutellaan osastolle kiinnitetyn verkon paulan pituutta. Sunnuntaina iloinen ja räppäilevä Myllymuori (Kerttu Aaltonen) sekä merimies (Atte Juuti) kumppaneineen viihdyttävät lapsiperheitä osastolla. Ajoittain tarjolla on myös raikasta ja terveellistä tyrnijuomaa.

Yhteisosastolla esitellään alueen matkailupalveluita kuntien omilla esitteillä. Uudenkaupungin Valitse Uusikaupunki 2016 -esite ilmestyy jakoon messuille. Kuntien edustajien lisäksi paikalla on myös yrittäjiä.