Rauman taidemuseossa on esillä Kosti Koskisen koko taiteellinen elämänkaari, mutta myös hänen arkielämänsä. Näyttelyn Rauma-huoneeseen on kerätty teoksia raumalaisista yksityiskodeista. Taiteilijan yksi suosituimpia Vanha-Rauma -aiheita oli Pohjankatu, kertoo kuraattori Henna Paunu. Näyttely nostaa esille myös kirjailija-Koskisen. Kuva: Juha Sinisalo
Kosti Koskinen (1905–1983) ei taiteilijan urallaan päässyt nauttimaan maallisesta mammonasta. Kuoltuaan kunnalliskodissa Raumalla 1983 perinnöksi jäi 13 pahvilaatikollista muistiinpanoja, ennen julkaisemattomia käsikirjoituksia sekä luonnoksia.
Rauman taidemuseon 50-vuotisjuhlanäyttely Koski Koskinen – Kadunmiehen päiväkirja nostaa Rauman ensimmäisen modernistin tuotannon rinnalle myös taiteilijan arkisen elämän sodanjälkeisessä Suomessa. Näyttely rakentuu pahvilaatikoista löytyneen materiaalin ympärille.
Aikanaan tunnettu
Nuorempi sukupolvi ei välttämättä enää tunne 1950–70 -luvuilla vaikuttanutta omaperäistä taiteen tekijää.
– Omana aikanaan hän oli yleisesti tunnettu taiteilija Raumalla, sanoo toinen näyttelyn kuraattoreista, taidehistorioitsija Henna Paunu.
Monista raumalaiskodeista löytyykin Koskisen teoksia, ja hänen Rauma-aiheisia maalauksiaan on kerätty yksityisiltä näyttelyyn kokonainen seinällinen.
Taiteilijaköyhyys elää
Taidemuseo esitteli edellisen kerran Koskisen tuotantoa 2006. Paunu pitää taiteilijaa edelleen ajankohtaisena erityisesti juuri nyt, kun yhteiskunnassa monilta esittävän taiteen tekijöiltä ovat loppuneet ansaintamahdollisuudet.
– Koskisen koko elämä oli käytännössä yhtä selviytymistaistelua pienessä kaupungissa.
Paunu ja näyttelyn toinen kuraattori, museointendentti Heta Kaisto ovatkin halunneet nostaa taiteen esittelyn rinnalle pohdinnan arjen kurjuudesta: Koskisen taiteilijan työskentelyä varjosti krooninen köyhyys.
– Kunnollinen apurahajärjestelmä taiteilijoille alkoi kehittyä vasta 1970-luvulla. Se oli liian myöhään Koskiselle, jonka taiteen huippukausi oli 1940–50-luvuilla, Kaisto sanoo.
Myös hän pitää puhetta taiteilijan toimeentulosta poikkeuksellisen tärkeänä juuri nyt.
– Korona-ajan kurittamassa Suomessa on tärkeää puhua taiteen tekemisen edellytyksistä eli rahasta taiteen hyötyarvojen rinnalla, korostaa Kaisto.
Kosti Koskinen oli taiteen tekijänä kokeilija, jonka tuotantoon kuului myös kollaaseja. Niitä hän teki 60-luvun lopulta 70-luvulle. Museointendentti Heta Kaiston kädessä on teos Tyttö, vierellä kollaasi Varhainen aamu.
Edelläkävijä monella tapaa
Koskinen oli monilahjakkuus, joka opiskeli 1920-luvulla sekä kuvataiteita että musiikkia ja kirjoitti tavoitteellisesti kaunokirjallisuutta.
Heta Kaisto pitää Koskista omana aikanaan hyvin eteenpäin katsoneena taiteilijana, jolla oli syvällisiä ja aikaansa nähden hyvin moderneja ajatuksia.
Koskisen kirjallinen ura jäi kuitenkin lyhyeksi: se käsittää vain kauhunovellikokoelman Ihmeellinen kuherruskuukausi (WSOY, 1930).
Novelleja voi kuraattoreiden mukaan pitää suomalaisessa kirjallisuudessa poikkeuksellisia: ne käsittelivät muun muassa saatananpalvontaa, fetisismiä, eläimeksi pukeutumista ja huumeita.
Surrealistiset novellit paljastavat Koskisen yhdeksi suomalaisen kauhun omaperäisimmistä tekijöistä.
– Hän oli monella tavalla edelläkävijä. 1970-luvun alun päiväkirjassaan hän pohtii paljon eläinten oikeuksia ja ihmisen julmuutta, Paunu kertoo.
Tyylikäs omakuva 1940-luvulta.
Tiedostava ajattelija
Koskinen oli myös kiinnostunut buddhalaisesta filosofiasta, tiedosti ympäristön saastumisen aiheuttamat ongelmat ja pohti jätteiden hyödyntämistä energiantuotannossa.
– Hän puolusti myös pasifismia ja hippiliikettä, Paunu kertoo näyttelytiedotteessa.
Kuraattori pitää kutkuttavana ajatuksena miettiä millaista olisi ollut keskustella näistä aiheista hänen kanssaan Otavassa, legendaarisessa raumalaisessa ravintolassa, jossa taiteilija usein istuskeli ja tarkkaili naapuripöytien ihmisiä.
Koskisen viimeisen romaanin aiheena oli 1970-luvun miesten asuntola Porin Viasvedellä, jossa hän itsekin vietti muutaman vuoden.
Asuntolassa hän kirjoitti myös päiväkirjaa, jonka nimesi Kadunmiehen päiväkirjaksi.
Näyttelyssä myös tämän päivän taiteilijat kommentoivat Koskisen teoksia. Jenni Yppärilän näkemys Vanhasta Raumasta.
Mukana nykytaidetta
Näyttelyssä myös nuoret nykytaiteilijat käyvät vuoropuhelua Koskisen tuotannon kanssa.
Kuvataiteilija Ilona Niemen teokset ovat samassa tilassa Koskisen kollaasien kanssa.
Aleksi Systältä on esillä omakuvia.Jenni Yppärilä on luonut oman versionsa Koskisen tunnetuimmasta aiheesta Vanhan Rauman alueella sijaitsevasta Pohjankadusta.
Raumalaislähtöinen runoilija Taavi Heikkilän runoteos on syntynyt Koskisen muistiinpanojen ja käsikirjoitusten innoittamana.
– Pahvilaatikoista löytyi valtava määrä erilaisia listoja ja muistiinpanoja, jotka alkoivat meidän kuraattoreiden silmissä näyttää aivan kokeelliselta runoudelta, Heta Kaisto toteaa.
Arkistoista löytynyttä Kadunmiehen päiväkirjaa lukevat näyttelyssä raumalaiset taiteilijat, taidevaikuttajat ja -toimijat.
Kauhunovelleille uusi elämä
Näyttelyn yhteydessä uudelleen julkaistavasta Koskisen Ihmeellinen kuherruskuukausi -kertomuskokoelmasta vastaa Kustantamo Helmivyö, joka nostaa esiin suomalaisen kirjallisuuden unohdettuja klassikoita.
Kirjan esipuheen on kirjoittanut tietokirjailija ja kustantaja Juri Nummelin.
Hän kuvailee Koskisen ainoaa kirjaa poikkeukselliseksi suomalaiseksi teokseksi.
– Kokoelman kauhunovellit ovat edelleen täysin moderneja. Kirja oli unohtunut eivätkä alan harrastajatkaan sitä tunteneet, mutta sen löytyminen noin kymmenen vuotta sitten oli suoraan sanoen kuin näky. On ollut hienoa saada julkaista näin poikkeuksellinen kirja uudestaan, sanoo Nummelin.
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.