Maija-Liisa Tuominen (o.s. Lohi) syntyi Kokemäellä 1926. Hän nukkui pois Raumalla 93-vuotiaana. Liisalla oli loppuun asti kirkas ajatus ja tarkka muisti, vaikka hengitys välillä ahdistikin. Liisa oli iloinen, empaattinen ja maailmaa tutkiva sielu. Hänelle ei ollut ongelma nauraa myös itselleen.
Talvisodan syttyessä 13-vuotias Liisa toimi lottaäitinsä apuna Rauman sotasairaalan muonituksessa. Jatkosodassa hän oli itse lottana samoissa tehtävissä. Vuoden 1944 perääntymisvaiheessa hän joutui seuraamaan, miten Rauman sairaalaan tuotiin miehiä suoraan rintamalta. Liisan nuori veli kaatui sodassa.
Vaikka suuri osa nuoruutta jäi sodan jalkoihin, ei Liisa koskaan surkutellut sitä. Sotasairaalassa hän tapasi lähettinä toimineen Antin, jonka kanssa meni naimisiin 1955.
Itsenäisyys ja isänmaan asia olivat jo Liisan lapsuudenkodissa tärkeitä. Niiden merkityksen hän halusi välittää myös jälkipolville.
Isä Lauri Lohi toimi Länsi-Suomen päätoimittajana 30-luvulla ja myös tytär hakeutui Yhteiskunnallisen korkeakoulun sanomalehtimieslinjalle. Se oli 40-luvulla räväkkä valinta nuorelta naiselta. Liisa aloitti 1948 Länsi-Suomen ainoana naistoimittajana. Hän ehti tehdä 42-vuotisen toimittajauran, joka huipentui uutispäällikön tehtävään.
Alkuvaiheessa naistoimittajalle osuivat usein taidenäyttelyiden ja lausuntailtojen arvostelut. Samalla hän oli myös lentävä reportteri, joka tikkasi polkupyörällään juttukeikoille pitkiäkin matkoja. Maakuntaan matkattiin linja-autolla.
Raskain komennus oli vuonna 1964, kun tehtäväksi tuli kiertää Rauman merionnettomuudessa menehtyneitten nuorten naisten surukodeissa hakemassa uhrien valokuvia. 28 arkun rivistö siunaustilaisuudessa piirtyi pysyvästi Liisan mieleen.
Kokemuksen karttuessa vastuualueet laajenivat. Rauman kunnallispolitiikka, omat pakinat Priska-nimimerkillä ja toimituksen päivittäinen johtaminen tulivat tutuiksi. Kuten kaikille journalisteille, myös Liisalle vaaliyöt olivat ammatin suola.
Maija-Liisa Tuominen koki toimittajan työn valtavana rikkautena. Rauman asiat, yhteiskunnalliset kysymykset ja päivän politiikka olivat hänelle tärkeitä. Hän nautti vilskeestä ja vuorovaikutuksesta erilaisten ihmisten kanssa. Raikuva nauru ja osanoton kyyneleet olivat molemmat herkässä. Joustavuus, empatia ja huumori tekivät hänestä pidetyn uutispäällikön.
”Olen ollut kotiseutumuseo sekä silta menneisyyden ja nykyisyyden välillä”, hän arveli jäädessään eläkkeelle 1989.
Länsi-Suomen entisten ja nykyisten toimittajien tapaamiseen viime kesänä osallistunut Liisa nousi huomion iloiseksi keskipisteeksi, jota työtoverit vuosikymmenten varrelta riensivät tervehtimään.
Erilaisia luottamustoimia Liisalle kertyi kirkkovaltuustossa ja osuuskauppa Keulassa sekä yhdistyksissä kuten Liike- ja Virkanaisissa, Soroptimisteissa ja Lottaperinteessä.
Toimituksen vilskeestä Liisa vetäytyi rauhoittumaan hänelle tärkeälle Reksaaren mökille, jossa intohimona oli metsänraivaus sekä keväisin kulotus. Viimeiset vuotensa Liisa asui palvelutalo Iltatuulessa. Siellä hän oli edelleen aina valmis keskustelemaan tarkkaan seuraamistaan päivän polttavista asioista.
Usein Liisa totesi miten onnellinen hän on saatuaan elää pitkän ja tapahtumarikkaan elämän. Kuolemastakin hän pohti, että on jännittävää nähdä mitä sillä puolella odottaa.
Maija-Liisa Tuomista jäävät kaipaamaan kaksi poikaa perheineen sekä laaja ystäväjoukko.
Tero Tuominen
Kirjoittaja on toimittaja ja Liisan poika
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.