"Vaarana, että muut seuraavat Ikeaa" –  kansainvälisen ketjun kuvaston paperia tehtiin myös Raumalla

Ikean päätös tuli meille yllätyksenä. Rauman tehdas on ollut yksi toimittaja Ikealle, joka on tärkeä asiakas. Selvä takaisku, sanoo UPM Rauman tehtaanjohtaja Timo Suutarla.

Ikea lopettaa ikonisen paperikuvastonsa, jonka painosmäärä oli parhaimmillaan 200 miljoonaa.

Kuvasto on ollut 70 vuoden ajan olennainen osa Ikeaa ja sen kasvua kansainväliseksi menestystarinaksi. Ensimmäisen kuvaston kokosi yhtiön perustaja Ingvar Kamprad.

Painosmäärät ovat pudonneet, mutta viime suvena ilmestynyttä viimeistä katalogia painettiin vielä liki 50 miljoonaa kappaletta.

"Meille selvä takaisku"

Huonekalujätin päätöksellä on suora vaikutus Raumalle. Katalogit on painettu UPM:n valmistamalle aikakauslehtipaperille.

– Ikean päätös tuli meille yllätyksenä. Rauman tehdas on ollut yksi toimittaja Ikealle, joka on tärkeä asiakas. Selvä takaisku, sanoo UPM Rauman tehtaanjohtaja Timo Suutarla.

Hänen mukaansa Ikea on vuosien varrella tehnyt testejä eri maissa, mutta tähän asti paperikuvastoista on aina saatu hyviä tuloksia.

– Netti toimii hyvin, kun tietää mitä haluaa. Jos ei tiedä, että tarvitsee jotain, on paperikatalogi toiminut paremmin.

– Meidän kannalta tässä on vaara, että muut lähtevät seuraamaan Ikeaa. Toisaalta esimerkiksi Argos menee toiseen suuntaan, kertoo Suutarla.

Ikoninen kuvasto on nyt historiaa

Argos on Britannian suurimpia tavarataloketjuja. Sen paperikuvastot ovat legendaarisia kuin Anttilan vastaavat meillä aikoinaan. Viime kesänä Argos ilmoitti luopuvansa paperista. Asiakaspalautteen vuoksi Argos kuitenkin painatti joulukatalogin paperille.

– Argos on UPM:n asiakas, ehkä katalogeissa on Rauman paperia, kertoo Suutarla.

Ikea ilmoitti tekevänsä ensi syksynä tribuuttikirjan, mutta ikoninen paperikuvasto on nyt historiaa. Yhtiö kuvaa päätöstään vaikeaksi ja tunteelliseksi, mutta järkeväksi.

Ikea korostaa, ettei se luovu paperimainonnasta kokonaan.

Itse kukin on varmasti pannut merkille, että paperimainonta toimii edelleen ja tuottaa tulosta Suutarlan kuvaamalla tavalla. Lehdissä on paljon mainoksia ja useampi toimija kantaa suoramarkkinointia koteihin.

Rauman tehtaalla ouluseisokki

Suutarlan mukaan Rauman tehtaalla koneet, kaksi jäljellä olevaa, pyörivät ja arki rullaa.

– Normaalin jouluseisokin, kolme neljä päivää, pidämme kuitenkin, hän lisää.

Tehtaanjohtaja on hyvin tyytyväinen siihen, ettei paperitehtaalla ole ollut yhtään koronatartuntaa.

Sanomalehtipaperia koeajettiin Raumalla

Kun UPM kesällä ilmoitti sulkevansa Kaipolan paperitehtaan, se tiesi samalla sanomalehtipaperin valmistuksen päättymistä Suomessa.

Länsi-Suomi ja Raumalainen on painettu monien muiden suomalaislehtien tavoin suomalaiselle paperille.

Tämä on mahdollista Kaipolan alasajon jälkeenkin, sillä UPM jatkaa sanomalehtipaperin tuotantoa Jämsänkosken tehtaalla.Myös Rauma oli ehdolla sanomalehtipaperin valmistajaksi.

– Koeajot tehtiin, vahvistaa tehtaanjohtaja Timo Suutarla.

Selväksi kävi, että Jämsänkoski on teknisesti parempi vaihtoehto.

– Siinä on paljon teknisiä asioita, jotka puoltavat Jämsänkoskea. Hyvä kuitenkin, että tuotanto jatkuu Suomessa. Logistisesti olisi ollut hankalaa tuoda sanomalehtipaperia Saksasta Suomeen, Suutarla arvioi.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut