Kiinteistö Oy Vähä-Hannu vaihtoi omistajaa perjantaina. Talo myytiin RPR Investille, joten nyt talo on samassa omistuksessa kuin viereinen Hannun kiinteistö, jossa toimii elokuvateatteri Iso-Hannu.
– Enemmän ajattelen tätä kulttuuritekona kuin suurena bisneksenä, sillä kiinteistöön pitää tulevaisuudessa tehdä isoja investointeja. En ole varma saako tähän sijoitettua rahaa koskaan kokonaan takaisin, mutta haluan yrittää. Vähä-Hannu on Vanhan Rauman näkyvimpiä julkisivuja ja sijaitsee paraatipaikalla, kertoi RPR Investin Riku Räsänen.
Vähä-Hannussa vuokralaisena on tällä hetkellä silmälasiliike, vaatekauppa, parturi, jäätelöbaari ja ravintola. Toisessa kerroksessa on tyhjääkin tilaa.
– Vuokralaiset jatkavat toimintaansa. Ensi alkuun taloon tehdään pientä kohennusta. Lopullisena tavoitteena on Vähä-Hannun saaminen edustavaksi ja Vanhan Rauman vetovoimaa vahvistavaksi.
Mahdollisuuksia Räsänen näkee esimerkiksi yhteisessä takapihassa. Mielessä hänellä on varmasti lennokkaitakin ideoita ja vaihtoehtoja selvitettäväksi.
– Tarvitaan visiointia ja uusia ajatuksia, jotta Vanhasta Raumasta saadaan kehitettyä Suomen eksoottisin kauppakeskus, sanoi Räsänen.
Rauman seutu on menettänyt asukkaita. Kuluttajien ostovoima on heikentynyt enemmän kuin vuosikausiin.
– Ajat ovat haastavia, varsinkin kiinteistöalalle. Yleiselle tilanteelle emme voi mitään. Jos nyt nostamme kädet pystyyn, ajaudumme suurempaan liriin. Siksi meidän raumalaisten pitäisi yrittää yhdessä.
RPR Invest on Suomen Elämyspalvelu-konserniin kuuluva yritys, joka omistaa Raumalla muun muassa vanhan kenkätehtaan Myllymäenkadulla sekä entisen poliisilaitoksen ja taidemuseon Valtakadulla.
– Toiminta-ajatuksena on kehittää mielenkiintoisia ja uniikkeja kiinteistöjä luomalla niihin uusia käyttötarkoituksia, kuvaa Räsänen.
Uutista korjattu siltä osin, että Vähä-Hannu siirtyi samaan omistukseen Hannun, ei Iso-Hannun kanssa. Nimestään huolimatta elokuvateatteri Iso-Hannu on Hannu-nimisessä kiinteistössä. Iso-Hannu -kiinteistö, joka sijaitsee osoitteessa Kauppakatu 8, on eri omistuksessa.
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.