Vahva epäily: Eurajoella ei ole enää susilaumaa

Eurajoella ei enää ole lisääntyvää susiparia ja siihen liittynyttä laumaa. Jäljellä on ainoastaan yksinäinen naaras ja sekin mahdollisesti muu kuin lauman aiempi johtaja eli alfanaaras.
 
Tältä ainakin alkutalven jälkihavaintojen perusteella vahvasti näyttää.

- Viime aikoina havainnot ovat koskeneet vain yhtä yksilöä, vahvistaa erikoistutkija Ilpo Kojola Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitokselta.
- Asia varmistuu lähiviikkoina, ellei mitään ala löytyä.

Eurajoen laumaan syntyi viime vuonna kolme pentua. Viime keväänä alfanaaraan kiimasta oli varmoja havaintoja, mutta pentuetta ei tänä vuonna ole havaittu.

Heinäkuussa Luvialla jäi auton alle susiuros. Se oli alustavien arvioiden mukaan nuori yksilö, eikä siis Eurajoen lauman lisääntyvä uros.

Sitä, minne tai miksi Eurajoen lauman ydin on kadonnut, ei tiedetä.

Jos Eurajoen tilanne varmistuu, olisi Köyliön lauma Satakunnan ainoa lisääntyvä susilauma.
On mahdollista, että se on jopa koko Lounais-Suomen ainoa, sillä Yläneen lauman tilanne on epäselvä.