Vakiosta rapsahti 148 000 euron voitto Raumalle

Voitto irtosi 12 euron kupongilla.

Vakiosta napsahti viime viikonloppuna kaksi isoa voittoa. Lauantain Vakio 1:stä löytyi yksi täysosuma, jolla Raumalle lähti 148 000 euron voitto ja sunnuntain Vakio Grand Prix 2:sta lahtelainen nettipelaaja voitti puolestaan 200 000 euron takuupotin.

Vakio 1:n kierroksen 15/2021 ainoa 13 oikein -tulos oli pelattu Rauman R-kioski Torilla. Täysosumallaan voittaja saa tarkalleen 148 173 euron voittosumman.

Voittaja oli tehnyt pelinsä 12 euron hinnalla. Hän ei ollut käyttänyt pelatessaan Veikkaus-korttia, joten voitto on lunastettava Veikkauksen pelisalista tai Danske Bankista.

– Onnittelut voittajalle taitavasti laaditusta rivist. Lauantain Vakion voittorivi sisälsi paljon tasapelejä, sillä niitä kertyi yhteensä viisi. Lisäksi kierroksella useat ennakkosuosikit taipuivat altavastaajille. Yllätyksiä olivat etenkin Newcastlen voitto West Hamista ja Manchester Cityn tappio Chelsealle FA Cupin välierässä, kertoo Veikkauksen muuttuvakertoimisen vedonlyönnin tuoteryhmäpäällikkö Miikka Nurmi.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut