Väkivaltaisuudesta on mahdollista päästä eroon – Aggredi-toiminta alkaa Raumalla

Aggredi-menetelmän tavoitteena on saada väkivaltainen käytös vähenemään tai loppumaan.

HelsinkiMissionin kehittämä ja STEAn rahoittama Aggredi-menetelmä laajeni viime keväänä Satakuntaan, Pirkanmaalle ja Turkuun. Pääkaupunkiseudulla toimintaa on ollut jo 15 vuotta, Kuopiossa kuusi.

Väkivallan vähentämiseen tai sen kokonaan lopettamiseen pyrkivä Aggredi on suunnattu työikäisille kodin ulkopuolisen väkivallan tekijöille.

Siinä ei työskennellä perhe-, pari- ja lähisuhdeväkivaltaan tai seksuaalirikoksiin syyllistyneiden asiakkaiden kanssa.

Satakunnassa Aggredi toimii Porin Sininauha ry:n alaisuudessa. Maaliskuun 9. päivä yhdistys avaa Aggredi-työpisteen myös Raumalla Toivontalossa, jossa sillä on vastaanotto aina parillisten viikkojen tiistaisin kello 9–15.

– Meillä on paljon yhteistyötä muullakin sektorilla Porin Sininauhan kanssa, ja Toivontalo on perinteisesti kynnyksetön paikka, jonne on helppo tulla. Tällaiselle toiminnalle on varmasti tarvetta myös Raumalla. Kun katsotaan Rauman seudun väkivaltatilastoja, niin ei meillä asiat kovin hyvin ole, Rauman Seudun Katulähetys ry:n toiminnanjohtaja Janne Rantala toteaa.

Asiakasmäärä yllättiAggredin asiakaskohderyhmää voivat olla kodin ulkopuolisiin väkivaltarikoksiin syyllistyneiden 18–65-vuotiaiden henkilöiden lisäksi väkivallalla oireilevat henkilöt sekä koulu- tai joukkosurmaa fantasioivat tai muuta vakavaa väkivaltarikosta suunnittelevat henkilöt.

Aggredi työskentelee myös ääriliikkeiden edustajien sekä taistelualueille lähtöä suunnittelevien ja sieltä palaavien henkilöiden kanssa.

Asiakkaina ovat myös järjestäytyneestä rikollisuudesta irtaantuvat henkilöt sekä heidän lähipiirinsä.

– Aloitimme huhtikuussa keskellä koronaa. Siitä huolimatta meillä oli viime vuonna 19 asiakasta, mikä jopa hieman yllätti meidät, sillä aihe on vaikea ja henkilökohtainen, Porin Sininauha ry:n toiminnanjohtaja Johanna Huhtala kertoo.

Aggredi Satakunnalla on ollut jo ennen Rauman-toimipisteen avaamistakin asiakkaita myös Raumalta. Tähän asti heitä on kohdattu Kriisikeskuksen tiloissa.

Apua ex-jengiläisiltäAggredi-toimintamuodon pariin hakeudutaan joko henkilön omasta aloitteesta tai viranomaisen, esimerkiksi poliisin, rikosseuraamuslaitoksen tai sovittelutoimiston ohjaamana.

Väkivaltatuomiotaan istuville tehdään jo rangaistusajan suunnitelmaan suositus toimintaan osallistumisesta, mutta pakollista se ei ole.

Asiakkuus ei liioin edellytä päihteettömyyttä eikä rikoksettomuutta, vaan ainoastaan halun tehdä asiat toisin. Aggredissa työskentely voi olla osana koevapautta tai yhdyskuntapalvelua.

– Suurin osa asiakkaistamme on vankilassa olevia tai väkivaltarikoksesta tuomion saaneita. Yhä enemmän meille hakeutuu myös sellaisia, jotka ovat itse huolissaan omasta väkivaltaisuudestaan tai väkivaltaisista ajatuksistaan, Aggredi-työntekijä Vesa-Matti Lehtinen selvittää.

Hänen lisäkseen Aggredi Satakunnassa työskentelee Hanna-Mari Takala. Molemmilla on pitkä sosiaalipuolen työkokemus ja tietämystä muun muassa suomalaisesta rikollisuudesta sekä jengielämästä.

– HelsinkiMissio myös kouluttaa meitä säännöllisesti. Lisäksi Aggredin Helsingin- ja Tampereen-vastaanotoilla on kokemusasiantuntijat, jotka ovat itse entisiä jengiläisiä. Heiltä saa tarvittaessa apua, Lehtinen selvittää.

Tavoitteena elämäntapamuutosAggredi tarjoaa mahdollisuuden käsitellä väkivallasta syntyneitä ongelmia puolueettomalla maaperällä, eikä asiakasta nähdä ensisijaisesti rikollisena tai väkivaltaisena henkilönä.

Menetelmässä asiakas ja työntekijä etsivät yhdessä keinoja asiakkaan elämäntavan muutokseen.

– Vähitellen uusia näkökulmia tarkastelemalla pyritään vaikuttamaan asiakkaan identiteettiin ja totuttuihin toimintatapoihin, Huhtala sanoo.

Aggredin läpikäyneistä asiakkaista 75 prosenttia lopettaa tutkitusti väkivaltarikokset. Ohjelmaan vahvemmin kiinnittyneet henkilöt uusivat väkivaltarikoksensa huomattavasti muita harvemmin.

– Olemme saaneet aikaan tosi hyviä tuloksia, ja asiakkaiden tilanteet ovat parantuneet selvästi, Lehtinen toteaa tyytyväisenä.

Aggredi-menetelmä

www.aggredi.fi

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut