Valinnanvapaus helpottaa lääkärille pääsyä

Tulevaisuudessa sote-palveluntuottajan voi valita koko Suomen alueelta, esimerkiksi läheltä työpaikkaa tai kesämökkiä. Kuva: Rob Orthen / Lääkäriliitto

Hallitus julkisti vihdoin keskiviikkona kuumeisesti odotetun lakiluonnoksen sote-uudistukseen liittyvästä valinnanvapaudesta.
Sata-soten muutosjohtaja Terttu Nordman on tyytyväinen siihen, että päätös asiasta saatiin viimein.

– On tätä odotettu kuin kuuta nousevaa. Nyt ollaan kuitenkin ihan uudessa tilanteessa ja luvassa on paljon lisätyötä.
Sote-uudistuksen tullessa voimaan vuonna 2019 voivat kansalaiset valita sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottajan nykyistä monipuolisemmin.

Palveluntuottajan voi valita koko Suomen alueelta, esimerkiksi läheltä työpaikkaa tai kesämökkiä. Tavoitteena on helpottaa hoitoon pääsyä julkisessa terveydenhoidossa ja vahvistaa erityisesti perustason palveluita, eli nykyisiä terveyskeskuksia.
Muutoksen myötä myös terveyskeskus-termi jää historiaan. Niiden tilalle syntyy sote-keskusmalli.

– Tämä muutos on todella hyvä. Sosiaali- ja terveyspalvelut ovat nyt olleet erikseen. Se on tuonut mukanaan sekavuutta ja päällekkäisiä toimintoja. Muutoksella saadaan palveluista sujuvampia.

Raumalla tulee olemaan jatkossakin oma sote-keskus jo pelkästään alueen väki- ja tarvemäärän vuoksi. Huoli siitä, että raumalainen asiakas joutuisi hakemaan terveyspalveluita kunnan ulkopuolelta, on turha, Nordman vakuuttaa.

Sote-keskuksen rinnalle tulee pienempiä palveluntarjoajia. Rauman kohdalla uusi tilanne tarkoittaisi käytännössä sitä, että täällä tulee todennäköisesti toimimaan sote-keskuksen lisäksi muitakin palveluntuottajia.

LUE LISÄÄ KELLO 23.00 ILMESTYVÄSTÄ NÄKÖISLEHDESTÄ

Hanki itsellesi lukuoikeus tilaussivulta. Esimerkiksi 24 tunnin lukuoikeus maksaa vain kaksi euroa.

Mikäli olet jo Länsi-Suomen tilaaja, voit rekisteröityä digipalvelujen käyttäjäksi täällä.