Ugur ja Hatice Gürbüz kokevat Rauman nyt kodikseen.
Heinäkuun 15. päivänä vuonna 2016 päättyi yksi Uğur Gürbüzin tuikitavallisista lomamatkoista kotimaassaan Turkissa.
Hän hyppäsi aamulla Istanbulissa lentokoneeseen ja kuuli vaimoltaan Haticelta tuoreista uutisista vasta Thaimaan lentokentällä.
– Hän soitti ja kysyi, että joko olen kuullut. Turkissa on käynnissä jotain erikoista, Uğur muistelee rauhallisesti raumalaisessa kahvilassa.
Historiankirjoituksessa tuon heinäkuun yön tapahtumiin viitataan yleisimmin Turkin vallankaappausyrityksenä, jossa armeijan panssarivaunut vyöryivät Istanbulissa lentokentälle ja Bosporinsalmen sillat suljettiin.
Uğurin puheessa puolestaan vilisee taasen usein sanapari "fake coup" – valevallankaappaus.
– Kun seurasin tapahtumia televisiosta, kaikki tuntui todella oudolta. Olen kokenut vallankaappauksen vuonna 1980, tämä oli erilainen. Silloin iskettiin heti aamulla ja suljettiin kaikki paikat, nyt tapahtumat alkoivat illalla parhaaseen katseluaikaan.
Onnella pakoon
Tuo yö muutti Uğur Gürbüzin ja satojen tuhansien muiden elämän täysin.
Hän perheineen päätyi turvapaikanhakijoina Raumalle, monelle kävi huonommin.
Presidentti Recep Tayyip Erdoğan syytti kaappausyrityksestä Fethullah Güleniä.
Tapauksen jälkeisissä puhdistuksissa uutiskanava CNN:n mukaan yli 50 000 ihmistä pidätettiin, joukossa yli 10 000 poliisia.
Yli 2 000 koulua ja 149 tiedotusvälinettä suljettiin. Toimittajia pidätettiin yli 200.
Noin 140 000 ihmistä erotettiin virastaan, heidän joukossaan opettajia, syyttäjiä, toimittajia ja poliiseja.
Thaimaassa 1990-luvun puolivälistä lähtien asunut ja työskennellyt Uğur sai kuulla, että hänen ei kannata kotimaahansa palata.
– Kuulin, että minusta on tehty ilmoitus. Jos palaisin Turkkiin tai menisin edes suurlähetystöön, minut pidätettäisiin heti. En tiedä, kuka minut on sellaiselle listalle pannut.
Samalla kävi selväksi, että oli sattumaa ja todellinen onni, että hän pääsi Turkista pois.
Hänen lomansa oli pitänyt päättyä alkuperäisen suunnitelman mukaan vasta viikkoa myöhemmin.
– Olin pari päivää aiemmin siirtänyt lentoani, sillä minulla ei ollut mitään tekemistä enää Turkissa. Olin saanut suunnittelemani asiat jo tehtyä.
Mustalla listalla
Miksi Gürbüzin perheen tie vei Raumalle, ja hän joutui mustalle listalle tai miksi heidän oli muutettava Thaimaasta?
Hän kertoo, että eli aivan tavallista liikemiehen elämää Bangkokissa.
Vaihto-oppilasvuosiensa jälkeen hän jäi Thaimaaseen, pyöritti siellä menestyvää koruyritystä ja oli perustamassa Turkin ja Thaimaan välistä kauppaa edistämään tarkoitettua yrittäjäyhdistystä.
Hän oli Turkissa perustamassa kouluja ja antoi niille lahjoituksia. Koulut kannattivat Fethullah Gülenin oppeja.
Uğur työskenteli myös Turkin suurimman sanomalehden Zamanin tiedonantajana. Lehti lopetettiin güleniläisyyden vuoksi.
Nämä ovat syitä, joiden vuoksi hän itse epäilee joutuneensa mustalle listalle.
Uğur esittelee paksua pinoa dokumentteja, joita on näyttänyt myös Suomen maahanmuuttoviranomaisille. Joukossa on myös kuvia diplomaattitapaamisista.
– Vielä ennen tuota heinäkuun päivää Turkin suurlähettiläs oli todella läheisissä väleissä meidän kanssamme. Yhdessä päivässä kaikki muuttui.
– En ole armeijassa. En ole poliisissa. En ole poliitikko. Olen normaali liikemies ja elin kaukana Turkista silloin. Vierailin pari kertaa vuodessa sukuni luona. En ole mikään terroristi, Uğur hämmästelee edelleen.
"Saisimme vapauden"
Perhe eli kaksi vuotta Thaimaassa, kunnes heidän passinsa vanhenivat.
Vanhentuneella passilla ei ollut mahdollista uusia viisumia. Thaimaan viranomaiset neuvoivat, että turkkilaisperheen olisi parempi muuttaa maasta.
– Thaimaassa poliisit alkoivat tarkastaa meidän ja ystäviemme taloja ja tietoja. He kertoivat, etteivät haluaisi, mutta heidän käskettiin tehdä niin.
Hän on kuullut tarinoita muissa maissa asuvista tutuista, jotka on vangittu ja lähetetty Turkkiin.
Perhe ei tuntenut oloaan turvalliseksi. He halusivat maahan, jossa heidän lapsensa voivat kouluttautua.
Hän saapui vaimonsa ja kolmen lapsensa kanssa Suomeen.
Lapsista vanhin opiskelee ammattikorkeakoulussa Tampereella, muu perhe on asunut kohta viisi vuotta Raumalla.
Uğur kertookin perheen olevan hyvin kiitollinen Suomelle ja maan hallitukselle siitä, että he saivat hakea turvapaikkaa Suomesta.
Heidän olisi ollut mahdollisuus lähteä Yhdysvaltoihin, mutta Suomen kouluverkko teki vaikutuksen.
– Luojan kiitos, meidän ei tarvitse enää pelätä. Silloin vähän jännitti, kun Suomi neuvotteli Turkin kanssa Nato-jäsenyydestä. Erdoğan vaati tuolloin Suomea luovuttamaan haluamiaan kansalaisia, mutta Suomi ei onneksi edes keskustellut asiasta.
Perhe nauttii elämästään Raumalla.
Uğur on tehnyt töitä ystävänsä pizzeriassa töitä, lähettänyt lukuisia työhakemuksia ja opiskelee yrittäjäksi. Hänen vaimonsa Hatice työskentelee apulaisopettajana Freinet-koulussa.
Turkin tilanne harmittaa heitä, mutta he kokevat nyt Suomen kodikseen.
– Olemme hakeneet kansalaisuutta. Silloin saisimme uuden henkilötunnuksen, uuden passin. Saisimme vapauden.
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.