Valmentajakaksikko otti ohjat käsiinsä, kun bussillinen junioreita ajautui väärälle kaistalle – "Olisi voinut käydä paljon hullumminkin"

"Aivan erinomaista toimintaa", kuvailee tapauksen tutkintaa johtava poliisi Jarkko Kauvosaaren ja Timo Vuorelan toimintaa.

Lukon B-juniorijoukkueen vieraspelimatkalla sattui viikonloppuna vaarallinen käänne. Kuljettajan saaman sairaskohtauksen vuoksi joukkuetta kuljettanut linja-auto ajautui lauantai-iltapäivällä vastaantulevien kaistan kautta ojaan kehä II:lla Espoossa.

Tilanteen pelastivat kuskin lähellä istuneet vastuuvalmentaja Jarkko Kauvosaari sekä maalivahtivalmentaja Timo Vuorela. Lopulta kukaan ei loukkaantunut tilanteessa, jossa oli ainekset pahaankin onnettomuuteen.

– Aivan erinomaista toimintaa. Ilman sitä tuossa olisi voinut käydä todella paljon hullumminkin, koska liikenne kehätiellä on todella vilkasta ja kulkee kallioleikkausten välissä, kiittelee tapauksen tutkinnanjohtaja, rikosylikonstaapeli Jukka Koivunen Länsi-Uudenmaan poliisilaitokselta.

Länsi-Suomi tavoitti Jarkko Kauvosaaren kertomaan lauantain tapahtumista. Hän toteaa ehtineensä käydä niitä läpi pikkuhiljaa vasta nyt, jälkeenpäin.

– Nopeastihan asiat tuollaisessa tilanteessa tapahtuvat. Kuljettaja menetti tajuntansa eikä reagoinut kysymyksiin. Me molemmat – ehkä vaistomaisesti tai mistä syystä olikin – hyppäsimme sitten lähelle etupenkkiä, kuskin viereen, Kauvosaari kertaa.

Kun miehet tajusivat bussin ajautuneen vastaantulijoiden kaistalle, Timo Vuorela hyppäsi kiinni ohjauspyörään. Samalla Kauvosaari yritti herätellä kuskia.

– Timon reagointi ja maltti, se, miten hän ohjasi linja-autoa takaisin kohti omaa kaistaa, oli ensisijaisen tärkeää. Timolle kuuluu isoimmat kiitokset.

Lue lisää tiistain Länsi-Suomesta.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut