Valmet Automotive hakee sataa autonrakentajaa

Valmet Automotive on aloittanut rekrytointikampanjan sadan uuden autonrakentajan palkkaamiseksi Uuteenkaupunkiin syksyn aikana. Heitä tarvitaan Mercedes-Benzin A-sarjan autojen valmistukseen. Tuotannon valmistelut ovat loppusuoralla, ja autojen valmistus pääsee vauhtiin parin kuukauden sisällä.

Daimler AG:n kanssa viime vuonna tehdyn sopimuksen mukaan suunnitelma on valmistaa yli 100 000 A-sarjan autoa Uudessakaupungissa vuosina 2013-2016.

Investoinnit tuotannon aloittamiseen ovat kymmeniä miljoonia euroja. Valmistus työllistää vielä lomautettuina olevat autonrakentajat syksyyn mennessä sekä tämän vuoden aikana vielä noin 100 uutta autonrakentajaa. Tuotantosuunnitelmien toteutuessa ensi vuonna tarvitaan vielä parisataa uutta työntekijää.

Uudet työntekijät saavat neljän viikon koulutuksen tehtäviinsä, joten autoalaan liittyvää pohjakoulutusta ei tarvita. 

Rekrytointikampanjassa käytetään myös sosiaalista mediaa, esimerkiksi Facebookia ja Twitteriä. Haastattelut ja valinnat aloitetaan välittömästi.