Valmet Automotive käynnisti autotuotannon tiukoin suojatoimin: "Tuotantokatkos jäi melko lyhyeksi, mikä vahvistaa näkymiämme tälle vuodelle"

Valmet Automotive on käynnistänyt tänään maanantaina autonvalmistuksen Uudenkaupungin autotehtaalla. Autotehtaan tuotanto keskeytettiin tilapäisesti huhtikuun 3. päivänä koronaviruksen aiheuttamien osapuutteiden vuoksi.

Kaikki Valmet Automotiven tehtaat ovat nyt toiminnassa, sillä Salon akkutehtaalla sekä Zaryn avoautojen kattotehtaalla Puolassa tuotanto on käynnistynyt jo aiemmin.

Koronaviruksen autoteollisuudelle aiheuttamat ongelmat ovat näkyneet Valmet Automotiven tehtailla osapuutteiden lisäksi tuotannon keskeytyksinä ja lomautuksina. Viime viikkojen aikana autoteollisuuden alihankintaketjut ovat jälleen alkaneet toimittaa komponentteja, ja Valmet Automotive on voinut varmistaa osien saatavuuden kaikille tehtailleen.

Uudenkaupungin autotehdas ja Salon akkutehdas käynnistävät tuotantonsa yhdellä vuorolla. Suunnitelmien mukaisesti tavoitteena on kuitenkin nostaa työvuoroja sekä tuotantomääriä nopealla aikataululla. Molempien tehtaiden on tarkoitus toimia täydellä kapasiteetilla heinä-elokuusta alkaen kesälomien jälkeen.

Tuotannon käynnistyksessä tärkeimpiä uusia toimenpiteitä ovat ratkaisut, joilla varmistetaan turvavälit, kasvosuojaimen käyttöpakko, siivouksen lisääminen, pakollinen koronaan liittyvä koulutus sekä mahdollisuus suorittaa työntekijöille koronatestejä.

Jo aiemmin auto- ja akkutehtaalla on ollut voimassa vierailukielto, työmatkustamista on rajoitettu, käsidesiä on ollut laajasti saatavilla, etätyömahdollisuuksia on parannettu, tapaamiset on järjestetty verkossa tai puhelimitse ja henkilöstölle on jaettu aktiivisesti tietoa koronasta sekä Valmet Automotiven toimintatavoista vallitsevassa tilanteessa.

– Valmet Automotiven tuotantokatkos jäi melko lyhyeksi, mikä vahvistaa näkymiämme tälle vuodelle. Tuotannon käynnistyessä panostamme erityisesti työympäristön turvallisuuteen. Ratkaisumme ovat autoteollisuuden yleisen linjan mukaisia tai sitä korkeammalla tasolla, kertoo Valmet Automotiven valmistuspalvelujen johtaja Pasi Rannus.

Lisää aiheesta

Uudenkaupungin autotehtaan toiminta jatkuu tässä kuussa