Valmet Automotive sai uuden toimitusjohtajan

Uusi toimitusjohtaja on yhtiön nykyinen autojen sopimusvalmistusliiketoiminnan johtaja.

Valmet Automotive kertoo vahvistavansa liiketoimintojensa itsenäisyyttä. Osana muutosta yhtiö vaihtaa toimitusjohtajaa.

Yhtiön uudeksi toimistusjohtajaksi on nimitetty autojen sopimusvalmistusliiketoiminnan johtaja Pasi Rannus. Nimitys astuu voimaan välittömästi.

Pasi Rannus on työskennellyt autoteollisuuden tehtävissä yli 20 vuoden ajan. Valmet Automotivella hän on toiminut autojen sopimusvalmistusliiketoimintalinjan (VCM) johtajana vuodesta 2018.

Rannus jatkaa toimitusjohtajanimityksensä ohella VCM-liiketoimintalinjan johdossa.

– Jatkossa vahvistamme liiketoimintalinjojemme itsenäistä roolia, mikä muuttaa konsernin toimitusjohtajan toimenkuvaa. Pasi Rannus on tehnyt erinomaista työtä VCM-liiketoimintalinjan johdossa ja hänen valintansa myös yhtiön toimitusjohtajaksi oli luonnollinen päätös, kertoo Valmet Automotiven hallituksen puheenjohtaja Jarkko Sairanen.

Valmet Automotiven tavoitteena on vakauttaa ja vahvistaa yhtiön kilpailuasemaa lisäämällä liiketoimintalinjojen itsenäisyyttä.

– Itsenäisemmillä liiketoimintalinjoilla pystymme tehokkaammin hyödyntämään toimintojemme osaamista ja niiden kilpailukykyistä infrastruktuuria sekä hakemaan uusia liiketoimintamahdollisuuksia kullekin liiketoimintayksikölle parhaiten sopivalla tavalla, Pasi Rannus kertoo.

Vuodesta 2018 yhtiön toimitusjohtajana toimi Olaf Bongwald.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut