Valokuvasuunnistus esittää kaupunkikuvan muutoksia - Nyt saa myös reittikartan

Valokuvat julkaistaan perinteiseen tapaan sunnuntain Länsi-Suomessa.

| Päivitetty

Valokuvasuunnistus kierrättää tänä vuonna osallistujia kaupungin pohjoispuolella.

– Reitti on kaupungin 575-juhlavuoden kunniaksi suunniteltu teemalla "Raumalla rakennetaan". Matkan varrella nähdään miten kaupunkikuva on muuttunut. Rauma on vireä, toimelias, yritteliäs ja mukana ajan kehityksessä, sanoo reitin suunnitellut Rauman Ladun varapuheenjohtaja Harri Laiho.Jo 34. kertaa järjestettävän valokuvasuunnistuksen tarkoituksena on saada ihmiset liikkeelle ja tutustumaan kotikaupunkiinsa.

Reitin pituus on tuttuun tapaan kymmenisen kilometriä. Lähtö ja maali on Kauppatorilla.

– Ideana on tunnistaa valokuvien ja gps-koordinaattien avulla kuvissa näkyvät kaksitoista rastikohdetta ja kiertää ne. Kilpailusta ei ole kyse, vaan leppoisasta ulkoilusta, kuvaa Laiho.Reitti kulkee pääosin pyöräteitä pitkin. Perinteisesti enemmistö on kiertänyt rasteja polkupyörällä, mutta matkan voi tehdä myös kävellen tai juosten.

Tämän vuoden uutuus on Kauppatorilla jaossa oleva reittikartta.

– Tämä on tarkoitettu esimerkiksi uusille raumalaisille ja niille, joista reitti tuntuu oudolta. Suurin osa halunnee löytää reitin itse.Valokuvat julkaistaan perinteiseen tapaan sunnuntain Länsi-Suomessa.

Reitille pääsee sunnuntaina aamuyhdeksästä lähtien. Takaisin torille pitää ehtiä kello 15:een mennessä.Osallistumiskorttin maksaa kaksi euroa tai perheeltä vitosen. Leimatut kortit osallistuvat arvontaan, jossa pääpalkintona on polkupyörä.

Kauppatorilla nähtävät Suomi 100 ja Rauma 575 -teemat on toteutettu yhteistyösssä kaupungin kulttuuritoimen kanssa.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut