Valtatie 8:lla päällystetään yöaikaan

Valtatietä 8 päällystetään uudelleen Rauman pohjoispuoleisen ohituskaista kohdalla noin 1,7 kilometrin matkalta ennen Sorkan liittymää. Työt alkavat torstaina 30.5 illalla ja kestävät seuraavan yön. Työ on valmis perjantaina 31.5. Liikennehaittojen minimoimiseksi työt tehdään yötyönä klo 18.-06. välisenä aikana.

Päällystysajankohdasta  huolimatta tielläliikkujien on syytä varautua pieniin viivästyksiin. Työmaan kohdalla on alennettu nopeusrajoitusta ja tielläliikkujien on syytä noudattaa varovaisuutta työmaan läheisyydessä ajaessaan. Nopeusrajoitukset palautetaan ennalleen vasta kun tiemerkinnät on maalattu eli noin viikko päällystystöiden jälkeen.

Päällystettävä osuus on ohituskaistan kohdalla ja liikenne pysäytetään kummastakin suunnasta vuorotellen. Paikalla on liikennevalo-ohjaus. Mahdollinen sade voi sotkea aikataulun, sillä päällystystöitä ei voida tehdä kovalla sateella. Sade voi myös viivästyttää tiemerkintöjen tekemistä, sillä tiemerkintöjä voidaan maalata ainoastaan kuivalla kelillä.