Paneliassa palanut vanha navettarakennus tuhoutui täysin

Kuva: Mikko-Pekka Purho

Omakotitalon pihapiirissä sijaitseva vanha navettarakennus paloi Euran Paneliassa Vaaniintiellä tiistai-iltana.

Henkilövahingoilta vältyttiin ja palo onnistuttiin rajaamaan niin, ettei se levinnyt pihapiirin muihin rakennuksiin.

Varastokäytössä olleen navetan sammutustyöt saatiin päätökseen ennen iltakahdeksaa, mutta jälkiraivaustöiden arveltiin jatkuvan useita tunteja. Vartiointia palopaikalla jatketaan keskiviikkoaamuun asti.

Kaksikerroksisessa rakennuksessa oli pohjapinta-alaa noin 300 neliötä. Päivystävä palomestari arvioi, että rakennus tulee tuhoutumaan kauttaaltaan.

Palon syttymissyystä ei toistaiseksi ole tietoa. Pelastuslaitos sai tiedon palosta kello 16.50 aikaan.