Vanha Rauma viestinnän kärjeksi ja menoksi! 

Maanantaina visioitiin Rauman kaupallista tarinaa ja mietittiin miten siitä pitäisi kertoa.

| Päivitetty

Iso-Hannussa visioitiin maanantaina isolla porukalla Rauman kaupallisen keskustan näkymiä. Millainen keskusta palveluineen, kauppoineen ja tapahtumineen voisi tulevaisuudessa olla? Entä kenelle ja miten tarjonnasta kannattaisi kertoa? Työryhmien pohdinnan tulokset tiivisti kaupunginjohtaja Johanna Luukkonen sanomalla, että Raumalla on melkein kaikkea – mutta siitä pitäisi osata viestiä paremmin.

– Kaupunki ei voi tätä yksin tehdä. Tarvitsemme yrittäjien, sanomalehden ja kaikkien raumalaisten panosta. Tärkeää on, että viestimme samaa sanomaa, painotti Luukkonen.

Rauman viestinnän kärjeksi on oikeastaan vain yksi vaihtoehto.

– Rauma tunnetaan Vanhasta Raumasta, sanoi yhtä työryhmää vetänyt Mia Nikula Rauman nuorkauppakamarista.

Rauma-sovellus tulisi tarpeeseen

Rauman kauppakamarin toimitusjohtaja Riikka Piispa kertoi tutustuneensa Raumaan kymmenen vuotta.

– Näissä keskusteluissa palataan aina samoihin asioihin, yhteistyöhön ja viestintään. Nyt on aika toimia.

Tilaisuudessa vaikutti olevan vahva yksimielisyys siitä, että Rauma tarvitsee mobiilisovelluksen, josta eri palvelut löytyvät kootusti ja helposti.

– Meillä on paljon hyvää, mutta kaikkea ei saada ilmi. Rauma-appi olisi yksi ratkaisu, sanoi työryhmää vetänyt Jarno Sarin nuorkauppakamarista.Yhteinen alusta kerää samalla myös arvokasta dataa, joka on kaikkien hyödynnettävissä.

Seuraavaksi pitää päättää kuka yhteistyöalustan ”omistaa” ja ottaa vastuun siitä, Piispa sanoi.

Palveluloistoa ja elämyskokemuksia

Iso-Hannussa funtsittiin miltä Rauman kaupallisen keskustan halutaan näyttävän eri kohderyhmien silmin: keskiluokkainen lapsiperhe, yli viisikymppiset kesä- ja viikonlopputuristit sekä bisnesmatkailijat.

– Yli viisikymppiset arvostavat laadukasta palvelua ja elämyskokemuksia. Kaiken tulee toimia. Kannattaa tarjota kokonaisuuksia, joista voi itse helposti valita, Nikula sanoi.

Raumalle potentiaalisia ryhmiä voisivat olla myös vaikkapa ympäristötietoiset nuoret aikuiset, urheiluväki, vireät ja varakkaat varttuneet ryhmämatkailijat, mökkeilijät ja veneilijät, kansainväliset kulttuurituristit, muoti- ja merkkitietoiset edelläkävijät sekä kodin tuunaajat.

Tällainen tyypittely auttaa ymmärtämään eri ryhmien toiveita ja tarpeita.

Kaikki eivät enää naura lauantai-iltaisin samoille Spede Pasasen sketseille. Mutta ainakin yksi yhdistää hyvinkin erilaisia kuluttajaryhmiä:

–  Ihmisten kohtaaminen jättää aina jäljen, hyvän tai huonon. Huonolla palvelulla voi vesittää hyvän kokemuksen. Me raumalaiset voisimme yrittää olla Suomen ykkösiä hyvässä palvelussa, yrittäjä Johanna Närvä vetosi.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut