Vanhan Rauman uutta asemakaavaa aletaan tehdä tänä vuonna — kaikki selvitykset on nyt tehty

Viimeisinä selvityksinä valmistuivat säilyneisyys- ja kasvistotutkimukset. Kaavoitusarkkitehti Mervi Tammi kertoo, että kaavaluonnoksen tekeminen aloitetaan tänä vuonna.

Vanhan Rauman uuden asemakaavan tekeminen pääsee nyt kunnolla alkuun, kertoo Rauman kaupungin kaavoitusarkkitehti Mervi Tammi.

Kaavoitusprosessi on vaatinut tukun selvityksiä, mutta nyt kaikki selvitykset on tehty.

– Ne ovat meidän näkökulmastamme kunnossa. Voi olla, että jokin taho vielä pyytää lisäselvityksiä, mutta nyt on aika kääriä hihat ja alkaa laatia luonnosta, arkkitehti kertoo.

Keskiviikkona 9.5. esiteltiin selvitykset Vanhan Rauman pihojen säilyneisyydestä ja kasveista.

Niistä selvisi muun muassa, että maailmanperintöalueella on tasainen määrä sekä vanhoja että uusia pihoja.

Alueella on myös noin 650 eri kasvilajia ja yhteensä 1014 puuta.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut